sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Juoksut

..jälleen kerran. Agilitya päästään vasta ensi vuoden puolella jatkamaan.. harmi, möllitkin jää nyt sitten välistä. Että koiran pitääkin satuttaa juoksut sopivaan aikaan.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Jyväskylässä



Neljältä aamulla oli herätys.. autolla kesti noin 4 tuntia. Cara läähätteli autossa, ei kuitenkaan oksentanut! Mukana oli Laura & Minttu, Pilvi & Piki ja Netta. Autossa etupenkki lauleskeli koko matkan, nukkua ei saanut :--D
Perillä oltiin 9 aikoihin. Tuomarina meillä oli siis Göran Bodegård Ruotsista. Cara näki ensimmäistä kertaa elämässään Onni-veljensä! Ja sitten koittikin ensimmäinen avo-luokan esiintyminen..
Cara esiintyi tosi hyvin! Ravasi upeasti, kaiken hyvän lisäksi häntä alhaalla ja seisominenkin sujui toivotusti. Pöydällä en kerennyt asetella ja Cara lysähti, joten.. noh :D Tuomari löysi paljon pikkuvikojakin ja ihan oikeudenmukaisesti sijoitti koirat kilpailuluokissa ja paras uros ja -narttukehissä. Caran tulos AVO H, kuten monella muullakin.. jos totta puhutaan niin arvostelusta en saa _mitään_ selvää, käännöspalveluissa tunnistivat sanat yllättävän hyvin, osat kohdista epävarmoja.
"Feminiininen. Aavistuksen verran lyhyt, aavistuksen lyhyt kuono. Toivoisin litteämpää kalloa. Lyhyt mutta oikein asettunut kaula. Hieman jyrkkä? etuosa. Liian laiha. Laskevat ristiluut?. Liikkuu hyvin."
Vai että ihan laiha :D Samassa kunnossa kuin aina ennenkin, toki tuo on hieman hoikka aina ollut mutta en nyt liian laihaksi sanoisi.
Ei siis ykkösruusuketta tältä vuodelta, ensi vuonna ainakin Joensuu, ehkä Kuopio, Varkaus, Jyväskylä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Aika kuluu niin nopeasti..

Ja ikuisesti paras, ensimmäinen shelttini Cara täytti 2 vuotta 9.11. Neiti on viisastunut(jonkun verran :''D) näiden vuosien aikana, on oppinut uutta ja samoin minä oppinut uutta Caralta. Onnea pieni lintubongarini ♥


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Mätsärit piiiitkästä aikaa!



Tulos PUN2. Cara esiintyi huippumallikkaasti, ei räksyttänyt, vetänyt, vinkunut.. vähän tärisi kun oli kylmä. Pöydällä vähän jännitti, ei kuitenkaan ottanut siinä askeltakaan. Tuomari oli tosi mukava, antoi asetella Caran rauhassa jne. Jee, paras tyttö ♥

lauantai 6. marraskuuta 2010

Viimeinen alkeiskurssikerta

Kunnialla suoritettu! Cara meni tosi kivasti, räksyttäen tietenkin, mutta joka tapauksessa. Kaikki esteet tuo osaa jo oikeastaan suorittaa, vielä pientä hienosäätöä.

Kahta eri pikkurataa mentiin, takaaleikkausta ja sylkkäriä pääasiassa niissä. Omatoimisina keinu, puomi, rengas, kepit ja aa. Rengasta ei edes jaksettu testata, se kun menee niin hyvin. Molemmat radat menivät todella hyvin, aluksi ohjaaja (taas) teki virheen takaaleikkauksessa.

Keinulla mentiin jo tosi rohkeasti, Cara innokkaasti odotti, että milloin saadaan kunnon pamaus. No siihen se sitten jäikin, radalta karkasi sheltti keinullemme eikä totellut omistajaansa.. Cara oli keinulla ja tämä uros lähti kiipeämään Caran perässä, sain nostettua Caran pois keinulta ettei mitään sattuisi. No, Cara säikähti hirveästi ja tämän jälkeen pelkäsi keinua. Sain sen lopulta hiipien menemään keinun ja onnistuneeseen suoritukseen sitten jätettiin, mutta kivahan tässä on tällaisen takia alkaa keinukammoa poistamaan!
Kuitenkin Caran takana on käppänän ja keskikokoisen snautserin hyökkäykset Caran kimppuun, juuri päästiin suurimmasta koirakammosta. Vähän se silti kummittelee Caralla, sheltti on pitkämuistinen.. Tästä edetään sitten!

Ensi viikolla olisi vielä alkeiskurssia, mutta meillä onkin Jyväskylän näytelmien vuoro.. Jatkamme sitten jatkoryhmässä, ensi vuonna meitä näkee ehkäpä jo kisoissa!