tiistai 31. joulukuuta 2013

Tavoitekatsaus

 TAVOITTEET VUODELLE 2013
CARA
  • agilitymöllejä, varmuutta radoilla ja paineistumista pois
  • luonnetesti
  • koirien ohitus (lähes) täydelliseksi
  • ehkä rallytokon kokeilua?
  • yleistä temppuilua ja hauskanpitoa
ISLA
  • agilityssä kakkosiin nousu, ehkä kolmosiinkin
  • tokossa AVO1, VOI-liikkeet kuntoon
  • BH-koe, jos paikka saadaan
  • vähän ahkerampaa valmennuksissa käymistä niin agissa kuin tokossakin

Joo-o, ei ihan kaikki tavoitteet kyllä toteutuneet! Agilitymöllejä ei tullut juostua kummankaan koiran kanssa, niitä tosin ei paljoa ollutkaan tänä vuonna. Caralle yritin soittaa keväälle luonnetestipaikkaa, mutta taas kerran siellä oli täyttä. Koirien ohitus on Caralta edistynyt tosi paljon: se osaa mennä hiljaa ja vetämättä ohi, mutta vain minun kanssa. Saa nähdä, onnistuvatko muutkin joskus sanomaan sille koiralle esim. hiljaa.....

Islan kanssa tavoitteet ylittyi agilityn suhteen reippaasti. Aloitettiin maaliskuun lopussa kisaaminen, ja vuoden aikana ehdittiin juosta 27 starttia. Saatiin myös yksi A-SERT, joten kivasti meni Islan agilityuran aloitus!
Tokon AVO1 haettiin, mutta voittajaa ei olla kaukoja ja metskua enempää jaksettu pohtia. Seuruu on suht kunnossa, samoin hyppynoutohan on Islalle ihan luonnollinen asia, eikä sitä pitänyt edes lähteä opettamaan. Tokomasennus on taas päällä, ei pienintäkään intoa treenata sitä voittajaa kuntoon. Pentutauolla olisi tarkoitus sitten tokoilla!

Valmennuksia oli kyllä ihan liian vähän! Käytiin luvattoman vähän Kuopiossa treenaamassa, samoin valmennuksia Joensuussa on ehkä käyty pari-kolme kertaa vuoden aikana. Nämäkin kaikki agilitya, toko ei ole käynyt mielessäkään. Parantamisen varaa.

Ensi vuoden tavoittteet on vähän hankalampi asettaa, mutta katsellaan mitä päästään toteuttamaan!

Kuva viime talvelta, vähän talvisempaa kuin tämän talven kuvat!


TAVOITTEET VUODELLE 2014

CARA
  • terveenä pysyminen ihan ykkösenä
  • turkin pysyminen kohtuullisena ja hyvälaatuisena, myös kesällä
  • muutama verijälki kesällä
  • sterilointi
ISLA
  • pentuprojektin onnistuminen
  • nopeampi A-esteen alasmeno -> juoksu-A?
  • keppikulmien hiomista, itsenäiset kepit
  • niistot ja päällejuoksut varmoiksi
  • vähän lisää röyhkeyttä radalle!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kisakausi päättyi




Islan agilityn kisakausi päättyi tänään. Tauon pituus voi olla kahdesta kymmeneen kuukauteen, ihan juoksuista ja kevään suunnitelmista riippuen. Saa nähdä ehditäänkö helmikuun lopulla kisata vai ei :)

Perjantaina juostiin kolme rataa Joalla, niistä ei sen enempää kerrottavaa. Ohjaajan jalat oli ihan jäässä ja jumissa, joten niillä ei sitten kovaa kipitetty ja se näkyi triplahyllynä. Yksi rata oli tosi onnistunut, vain yksi hyppy väärinpäin. Yleisesti ottaen ei jäänyt kovinkaan hyvä fiilis omasta ohjauksesta johtuen, mutta näitä sattuu.

Tänään oltiin Kuopiossa kisaamassa kovatasoisessa seurassa. Tuomarina oli ruotsalainen Nalle Jansson, joten mielenkiinnolla odotin ruotsalaisia rataprofiileja. Kaksi ensimmäistä rataa hyllytettiin, hypäri osoittautui meille lähes mahdottomaksi, kuten monille muillekin: vain kaksi koirakkoa teki tuloksen. Viimeiselle radalle asetin selkeän tavoitteen: mehän ei kymmenettä hyllyä oteta putkeen! Ja putki rikkoutui ihan nätillä nollalla :) Kuten jo kisapaikalla totesin, en ehkä koskaan ole toivonut häviötä näin paljoa. Onneksi hävittiin, sillä Mirvan Heppu valioitui ja päästiin iloitsemaan siitä! Meidän sijoitus oli viisi, etenemällä 4,37 m/s ja alle sekuntin ero toiseen sijaan.

Islan kisa-A't ovat lähes poikkeuksetta alasmenon hiipimistä, joka vie yli sekuntin meidän ajoista. Siispä päätin nyt, että aloitetaan ensi vuoden puolella juoksukontaktiprojekti, vain A-esteelle. Puomi on aina sujunut tosi hyvin, siihen ei pidä puuttua. Tässä vielä videot päivän agilityradoilta, eikä yksikään A sujunut kuten pitäisi. Vapautin tosi nopeasti kontakteilta, myös A'lta, mutta siinä on ihan selkeä ero puomiin ja keinuun verrattuna.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Marraskuuta

Isla sai uuden kaverin! Käytiin tänään moikkaamassa Mokoma-japsinpoikasta. Cara vietti kotona laatuaikaa, se kun ei noista koiranpennuista edelleenkään perusta.

Muuten susirajalle ei kuulu sen kummempia. Koeviikko painaa päälle ja edessä onneksi (toivottavasti) hieman rennompi jakso, niin ehtisi treeneissäkin käydä useammin. Yhdet kisat tähän väliin on mahtunut myös, joista ei sen enempää kerrottavaa. Lujaa mentiin, mutta se ei aina riitä, jos ohjaaja töpeksii välissä :D Treeniä tarvitaan, ja suunnitelmien täytyy olla erityisen pitäviä ennen radalle lähtöä. Muuten käy triplahyl!

Ja Carakin ehti täyttää pari viikkoa sitten viisi vuotta! Tässä vaiheessa koiran pitäisi olla parhaassa iässä. Caralla on pienestä pitäen naksunut takajalat, ja nyt ne ovat alkaneet oireilemaan. Takaliikkeissä ei näy mitään häikkää, mutta Cara selkeästi varoo takaosansa käyttämistä enemmän. Nyt kun lähisuvussa on löydetty selästä vikaa, niin Cara kyllä lähtee sen tarkistukseen, luultavasti fyssarin kautta. Onhan sitä jo viisi vuotta eletty priimakoirien kanssa..!


lauantai 19. lokakuuta 2013

Se on täällä nyt

Lumi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että voisi lähteä yhtä nopeasti kuin tulikin. Koirat ovat eri mieltä, erityisesti Cara. Se on oikea talven lapsi, se rakastaa lunta, lumipalloja, lumihiutaleita... Islasta kaikki on normaaliin tapaan jeejee-kivaa-mitäsittentehtäis, joten niin on lumikin. Siispä taidan tämän(kin) talven odottaa yksin lumien sulamista :)



torstai 17. lokakuuta 2013

Tampereen turistit

Vaaditaan ehkä jonkinasteista hulluutta lähteä ihan muuten vaan Joensuuhun tutustumaan tuntemattomaan shelttilaumaan. Vaan niin teki Reetta kera kleinspitzinsä, ja onnistuneet viisi päivää ovat taattu!


Vaikka Reetalle ei ollut koiranpentuja palluteltavana, keksittiin me paljon muuta tekemistä syysloman alkuun. Perjantaina vietettiin normaalia lukiolaisen arkea koulussani, jonka jälkeen olikin tosi hyvä idea valita kouluruokalan sijaan paikallista ruokaa kaupungilla. Soramontuista tuli Taika-kleinin ehdoton suosikki, joten siellä vierailtiin pariinkin otteeseen.

Lauantain agilitykisojen jälkeen kiirehdittiin "agility afterpartyihin" Islan kasvattajan luokse. Jälleen ilta kera halligallin, singstarin ja parhaan seuran! Tamperelaisturisti sopi hyvin joukkoon, vaikka vuorokausirytmissä olisi hieman parannettavaa ;)


Ja koska Reetta tuli tänne shelttielämää harjoittelemaan, pääsi hän myös trimmaamaan ihan oikeaa shelttiä. Olisi tosi kurja, jos oman koiran korvat olisivat hirveillä lommoilla ennen näyttelykehää, joten uhriksi joutui pääsi tällä kertaa Cara, jonka korvakarvoja olin kasvattanut ihan Reettaa varten. Esimerkin perässä Reetta suoriutui hyvin yhden korvan ja kahden jalan trimmaamisesta, eikä korvissa ollut kovin pahaa epätasaisuutta havaittavissa. Lupaavaa!

Viimeiset kaksi päivää menivätkin yllättävien päähänpistojen kanssa leikkiessä. Hei, tehdään heijastimia, nyt on pimeää! Ja sitten tehtiin heijastimia. Tokoilla meidän piti, mutta jätetään se sitten seuraavalle kerralle.

Tiimi viimeisen kerran rautatieasemalla

Sain myös vihdoinkin aikaiseksi hankkia Caralle uudet valjaat! Sillä on nyt nelisen vuotta ollut itse tekemäni nahkavaljaat, joissa käyttö alkaa vähitellen näkyä. Päädyin lopulta samanlaisiin valjaisiin kuin Islalla, mutta vaan kelta-oransseina. Näillä mennään nyt!

Sunnuntaina kylässä kävi myös etälaumanjäsen Nicki, josta otettiin sitten pitkästä aikaa kasvukuvia. Pentupentu on nyt jo puolivuotias, ja alkaa vähitellen muistuttamaan ihan oikeaa tarupia. Hienon agilitykoiran siitä ainakin saa leivottua! :)




Tällaista tältä erää. Seuraavana varmaan onkin vuorossa Islan agikisat Kuopiossa, joten melkein kuukausi aikaa treenata niistot ja putkijarrut kuntoon. Muuten keskitytään vielä vauhdin kasvattamiseen. Itse vauhti on kova, mutta koira sen verran kuuliainen, että tekee kaiken tosi varmistellen. Vähän röyhkeyttä lisää, niin mekin pystytään ihan varmasti kärkisijoista taistelemaan, myös silloin kun muut nopeat koirat ei epäonnistu :D

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tik... tak...!

Meidän AVA-kello aloitti eilen tikittämisensä. Ehkä vähitellen alan uskoa, että tästä talosta voi vielä joskus löytyä Suomen agilityvalio. Pari tuntia venyneen kisapäivän jälkeen jatkettiin "agility afterpartyjen" merkeissä Islan kasvattajan luona Tampereen vahvistuksemme Reetan ja muiden kavereiden kera. Halligalli-perinteet pääsivät siis jatkumaan :)

Kisasimme Islan kanssa kahdella agilityradalla ja yhdellä hypärillä. Agilityratoihin olin melko tyytyväinen, A-rata oli kokonaisuudessaan B-rataa onnistuneempi. B-radan kaarrokset venyivät, en ohjannut kepeille, luotto koiraan ihan kateissa... Ja mitähän muuta?
A-rata kaatui luottamuksen puutteeseen väärin päin suoritetun hypyn muodossa, kun oletin koiran lukitsevan edessä olevan putken. B-radan aika kuitenkin riitti neljän muun nollatuloksen seasta voittoon, josta meille siis samalla ensimmäinen SERT-A. Huippua!



Hypäristä ei sen enempää. Ohjaaja ei ollut kunnolla kartalla edes rataantutustumisen jälkeen, joten mitä voi itse radalta odottaa. Siltä radalta kuitenkin tosi hyvin onnistunut keppikulma! Ja muistutus putkijarrujen treenaamisesta, jälleen kerran... Agiradoilta treenilistalle jäi edelleen se A-esteen alasmeno. Luottoa, luottoa, luottoa!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Meidän kesä

Tämä haaste saatiin ainakin Iinalta ja Sonialta, ehkä parilta muultakin, joten pakko kai tämä sitten on toteuttaa :) Samalla tämä on näköjään sadas postaus tämän blogin puolella!

Eli tehdään näin: "Laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla."


Kavereita

Uimista

Agilitya

Menestystä

Reissailua

Kesätukka

Etälaumanjäsen!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kolmosten kutsu


Suunniteltua lyhempi kisatauko päättyi naapuriseuran kisojen merkeissä kahdella agilityradalla. Ja ai että me oltiin päteviä! Yhdet pienimuotoiset treenit kun oli takana, niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Päivä alkoi C-agilityradalla, jolle tuomari Anne Viitanen oli suunnitellut pieniä ja mukavia miettimisen arvoisia kohtia. Rata itsessään oli mukavan sopivaa kieputusta. Meillä rata meni pääpiirteittäin oikein hyvin, mutta aan jälkeen unohdin totaalisesti, mihin suuntaan rata jatkui. Vapautin jo koiran kontaktilta, kun aloin miettiä että hetkonen.... suora onkin tuolla päin! Onneksi ehdin kääntää koiran ja Islalla on sen verran pomppuvoimaa, että pääsi lyhyeltä ponnistusetäisyydeltä pituudelle ja loppusuoralle.

Sitten odoteltiinkin kuulutuksia ja tuloksia Lauran ja Mirvan kanssa. "Medi kakkosten agilityradalla yksi nolla ja samalla serti sheltti Islall---" ja yhtäkkiä huomasinkin olevani riemuitsevien kaverien ympäröimä. Tästä muistoksi jäi Lauralle vekki huuleen ja minulle kuhmu päähän. Kasvattaja oli ihan vaan vähän iloinen ;)

Ennen kolmosten rataa mulle kerrottiin, että kyseinen rata sattuu olemaan piirinmestaruus. Jaa-a, mennään sitten sinne vaan toiselle radalle! Vähän harmitti, kun en voinut ilmoittaa Islaa silloin hypärille, olisi ollut kiva juosta myös se.

Jatketaan samaa teemaa kuin kakkosten korkkauksessa: yhtä ylimääräistä hyppyä vaille nolla! Eniten päänvaivaa tuotti kepeille lähetys ja sen jälkeinen putki. Väliä näillä kahdella esteellä oli noin metri, mutta silti sain koiran nätisti kepeille ja sieltä suht vaivattomasti putkeen. Kovin nättiä ei ollut enää putken jälkeen, mutta koira toimikin ajatuksen voimalla.. Ja sitten Isla päättikin ennen loppusuoraa valita putken sijaan hypyn: Ei haittaa, radalla oli huippu fiilis ja Islan kanssa oli tosi kiva tehdä! Niin hyvin se oli kuulolla, ja minun aivot ja jalat toimivat melkein hyvin yhteistyössä. Ja mikä parasta, loppusuoralla oli ihan mahtava A:n kontakti.

Sen enempää selittelemättä, tässäpä videota! Aluksi muistikortista johtuen tappelin hidastetun kuvan kanssa, ja kun se palautui takaisin päättivät äänet hävitä. No, aina ei voi voittaa, katsotaan sitten ilman ääniä :)



Olipa hurjaa tyhjentää kisakalenterista kakkosten kisat ja muokata SAGI:n järjestelmään Islasta kolmosluokkalainen. Enää ei rastiteta luokkanousumahdollisuuksia, ikinä. Ja me aloitettiin vasta ihan äsken! Ja kolmosiin piti nousta "ehkä ensi vuonna", ja kolmosiin nousun kunniaksi piti tilata Islalle hieno mittatilauspanta agikisoihin. Lupasin sen sille jo kaksi vuotta sitten. Kääk!

perjantai 23. elokuuta 2013

Aina ei mene nallekarkit tasan

Islan näköalapaikka
Näin totesinkin jo aiemmin Facebookin puolella. Lähdimme maanantaina Helsinkiä ja Tuimaa kohti - valitettavasti tuloksetta. Tulimme eilen kotiin. Kaikki haaveet, toiveet ja odotukset siirtyvät ainakin puolella vuodella eteenpäin. Elämä on.

Tässä vaiheessa moni nartun omistaja voisi syyttää urosta. Minä haluan ihan ensiksi todeta, että Tuimassa ei ollut mitään vikaa. Saamieni viestien perusteella käsitys on sellainen. Ei, uroksessa ei ole muuta vikaa, kuin että se on pari senttiä liian pieni Islalle. Se, että astutus ei onnistunut, ei liity millään tapaa Tuiman edelliseen pentueeseen, jonka epäonnistuminen ei ollut Tuiman syytä. Ihmiset vaan tuntuvat keksivän itse selityksiä epäonnistumisille, ellei niistä avoimesti kerrota.

Isla antaa astua, on todella helppo astutettava, ei mitään ongelmaa sen suhteen. Ainoa ongelma oli siis vain tämä kokoero.

Meille ehdotettiin keinosiemennystä. Tuima on ennenkin astunut nartun ja saanut pentuja, Isla vaikutti olevan todella helppo astutettava vaikka sillä ei aiempia pentuja olekaan. Päätös olisi pitänyt tehdä niin nopeasti, että päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja kevään astutukseen. Katsotaan sitten uudestaan, mitä tapahtuu.

Mitä tahansa nyt päätänkin, toivon sen olevan oikea ratkaisu. Tällä reissulla vain varmistuin siitä, että tämä yhdistelmä on juuri sellainen mitä toivonkin. Josta tahtoisin itsellenikin pennun. Tuima on aivan ihana tapaus. Tuima ja Isla täydentävät niin hyvin toisiaan. Kajsa ja Tero on ihan mahtavia ihmisiä. Minusta tuntuu jo siltä, että tämä ei ole vain minun projekti. Tämä on meidän projekti.

Ihan pienet asiat tällä reissulla sai minut iloiseksi. Kävimme erään pennunkyselijän kanssa lenkillä maanantaina Viikin kallioilla. Mentiin alas todella hankalaa reittiä, josta seurauksena oli ikävämpi haava kädessä ja pariin otteeseen liukastumisia. Minulla oli Medya mukana ja huomasinkin, että sen hihna oli jäänyt ylös ja lähdin kiipeämään sitä hakemaan. Koirat jäivät vahtinsa kanssa alas odottamaan.

Olin jo ihan ylhäällä, kun näin Islan kiipeävän jyrkkää kalliota ylös sen etsiessä helpointa reittiä luokseni. Ja se oli niin onnellinen, kun sai minut vihdoin kiinni! Ja alas mennessä se seurasi vierellä, ihan koko matkan. Tuo koira tulee niin pelastamaan minut joskus pulasta, olen siitä ihan varma!

Ensimmäisessä kuvassa näkyy Isla tähystämässä ikkunasta Petran rappukäytävässä. Voisi tuntua ihan normaalilta asialta näin ulkopuolisesta, mutta se on joku Islan ihan oma juttu. Ihan ensimmäisenä Petran luokse mennessä ja ulos lähtiessä se juoksee ikkunalle tarkkailemaan maisemia. Petran omat koirat ei ymmärrä juttua, mutta Islasta siinä on jotain niiiin ihanaa. Muistin vasta eilen kotiin lähtiessä, että voisin vihdoinkin ottaa kuvan Islasta sen oman ikkunan luona. Ja sinne se juoksi, kuten aina ennenkin, iloisena tarkkailemaan Viikin menoa. Vaikka eihän ikkunasta edes näy oikeastaan muuta kuin parkkipaikka ja muutama hassu talo.

Isla on niin hieno koira. Niin sanoi myös monet matkustajat junassa ja bussissa. Miten se käyttäytyy niin hyvin, ei stressaa ja on tosi varma koira. Ja niin se onkin. Hieno koira. Niin helppo matkakaveri. Ja kuinka huoletonta sen kanssa onkaan kulkea ympäriinsä!

Ehkä haikeinta oli soittaa niille pentujen kyselijöille, joiden kanssa olen ollut tiiviimmin yhteydessä. Osa on odottanut jo kaksi vuotta, niin hurjalta kuin se kuulostaakin. Ja minä niin olisin tahtonut soittaa heille iloisia uutisia Helsingistä sen jännityksen jälkeen. Ehkä puolen vuoden lisä ei tunnu siinä kovin pahalta? Ehkä. Kiitos teille, olette ihania, odotetaan yhdessä :) Ja kiitos vielä kerran Petralle, kun kesken kouluviikon otit meidät asustelemaan sinne. Islalla ja Medyalla oli hauskaa taas kerran! Saa nähdä milloin me seuraavan kerran päädytään pääkaupunkiseudulle.

Toivotaan, että tämä muuttuisi vielä iloksi tästä! Ei ainakaan aloitettu helpoimman kautta. Ja hei, kohta me päästään taas agilitykentille!

lauantai 17. elokuuta 2013

Jostain on aloitettava

Tahdon uskoa siihen, että joskus piiiitkän ajan päästä me kisataan voittajassa. Olen nyt varovasti treenannut voivoi-liikkeitä. Ruutua ja tunnaria ei olla vielä treenattu, mutta erityisesti tunnaria ajattelin aloitella ennen lumen tuloa.

Tänään treenattiin ekan kerran seisomista kaukokäskyjen yhteydessä, siitä videota alempana. Yhdessä maahanmenossa liikutti takajalkojaan, mutta muuten toimi tosi hyvin. Harmi vaan, ettei ihan ekat (parhaat) suoritukset tallentuneet videolle minun painettua väärästä napista... :D Treenataan nyt ainakin pari viikkoa pelkkiä vaihtoja niin, että ne ovat JUST eikä melkein, ja sitten vähitellen pidennetään matkaa.

Voittajan liikkeistä meidän bravuuri tulee varmasti olemaan hyppynouto. Isla tykkää muutenkin noutaa, joten esteen lisäys väliin ei teettänyt mitään ongelmaa, itseasiassa vaan helpotti ja selkeytti koko liikettä. Liikkeen treenaus alkoi niinkin yksinkertaisesti kuin tekemällä se kokeenomaisesti. Toimi.


Metallinouto toimii useimmiten yhtä hyvin kuin puisella, mutta joskus kapula on Islasta tosi ällöttävä. Taas nämä sitten-seuraavan-koiran-kanssa -asiat: jo pentuna pitäisi totuttaa metalliin. Jos tähän taloon nyt pentuja tulee, niin varmasti metalliesineet ovat jo pentuaitauksesta tuttuja. Ihan varmasti!


lauantai 10. elokuuta 2013

Showfifi

Lupasin Islan kuukausi sitten junnukoiraksi Islaa vuosi sitten jo aiemmin esittäneelle Ainolle. Joensuun kv-näyttely lähestyi ja kuinka ollakaan, kahta päivää aiemmin Isla aloitti juoksunsa. Se kun ei vielä pahemmin vuotanut, niin Aino halusi Islan silti kaverikseen kehään. Ja hyvin meni! Tästä on hyvä jäädä määrittelemättömän pituiselle tauolle kaikesta mahdollisesta virallisemmasta.



Isla on viimeksi ollut näyttelykehässä vuosi sitten Helsingin näyttelyssä. Se on esiintynyt pentuna isänsä omistajan Kristinan kanssa, vähän vanhempana Ainon kanssa ja Helsingissä se kävi kehässä myös Petran kanssa juoksemassa. Ja sehän on ihan huippu lainakoira näköjään! Isla lähti heti Ainon (ja Ainon pihvitikkujen...) mukaan, eikä minkäänlaista ikävöintiä ollut. Varma ja nätti esiintyminen. Useampaan otteeseen tuli katseltua, että onko tuo ihan oikeasti minun koira joka tuolla kehässä juoksee. Se esiintyi kuin ihan oikea näyttelykoira! Ja liikkeet oli kuin koko maailman omistajalla.... :D

Tällä kertaa Aino ja Isla eivät 34 junior handlerin joukosta sijoittuneet viiden parhaan joukkoon, mutta kirjallinen arvostelu oli täynnä erinomaista, liikkeiden esittämisen erittäin hyvää lukuunottamatta. Hienosti meni, hyvä te! :)

torstai 8. elokuuta 2013

Coming------ or not.

Meidän piti lähteä Kuopioon kisaamaan.
Loppukuuksi oli vaikka kuinka paljon kisasuunnitelmia.
Meidän piti ehtiä nousta kolmosiin.
Me ei ehditty.
Kisakalenteri on nyt tyhjennetty.

Isla juoksee.

Ja niin, meillä kävi heinäkuun lopulla belgivieras. Ettei se ihan unohtuisi, niin minun ottama kuva triosta ja Emman ottama kuva Carasta. Oli kiva kun kävitte! :)


maanantai 5. elokuuta 2013

'Cause it's time for you to shine brighter than a shooting star

Jo viime vuonna oli tarkoitus käydä nuorten SM-kisoissa pyörähtämässä tokon puolella, mutta se sitten jäikin vain ajatukseksi. Vuodet vähenee sen verran uhkaavasti, että nyt oli pakko lähteä toiselle puolelle Suomea kisailemaan. Ja oli kivat kisat, ensi vuonna uudestaan, kun on viimeinen mahdollinen vuosi!

Kisat siis järjestettiin tänä vuonna Vöyrillä, joten me matkasimme Vaasaan jo perjantaina. Cara jäi kaverini luokse kahden brassin seuraksi, ja ensimmäisen päivän masennuksen jälkeen se oli jo tuntenut itsensä tervetulleeksi, katsonut telkkaria ja nukkunut kainalossa. Caran oma miniloma!

Isla on kyllä huippua matkaseuraa: ei minkäänlaista stressiä pitkistä automatkoista ja uusista paikoista. Perjantaina käytiin vähän tutustumassa ympäristöön lenkkeilyn merkeissä, mutta eipä siinä ennen lauantaita ehtinyt hirveämmin muuta tekemäänkään.

AVO SM1 Saku ja SM3 Isla

Lauantai aloitettiin tokoilun merkeissä. Koko kisoissa ei ollut yhtäkään tuttua, mutta luokkamme piilopaikkiksen jälkeen meille olikin muodostunut oma pieni porukka. Paikkis meni yllättävän nopeasti jutellessa ja hetkeksi pari kertaa hiljentyessä, "hei, nyt, nousko joku, kuului jotain.....". Koko porukka pysyi maassa ja saldona kolme kymppiä ja yksi ysi, me kuuluttiin kymppiporukkaan! Ennen koetta Isla oli tehnyt kolme piilopaikkista elämässään, joista vain yksi täydet 3 minuuttia. Se on niin varma, että voin täysin luottaa sen paikallaoloon. Ja jos se nousisi, niin olisi kyllä jotain pahasti yllättävää tapahtunut.

Pätkin koko tokokokeen videolle, mutta eipä se sitten tallentunutkaan kokonaisena, joten pelkästään luoksetulosta ja liikkeestä seisomisesta on videotodiste. Kokonainen video kun on täynnä kaikkea turhaa, mainittakoon vaikka tuomarin ja liikkurin "aika" useiden viivojen piirtelyn hiekkaan, niin parempi laittaa nämä pari pätkää :D


Luoksetulolle kunniamaininta! Kaksi päivää ennen koetta koko liike hajosi ja Isla ennakoi pysähdystä todella pahasti. Tilanne näytti niin toivottomalta, että läpijuoksujen aikaansaamiseksi päätin vapauttaa Islan vau-kehulla, josta Isla erityisesti tuntuu pitävän. Ja kovaa se lähtikin. Meillä myös on luoksarissa pysähdyksenä käsimerkki, mutta kokeessa päätin käyttää arkikäskyämme odota, jolla en ollut ikinä ennen pysäyttänyt koiraa. Siispä kokeessa oli käytössä ensi kertaa sekä kutsu että pysähdys, ja yllättävän nopeasti se pysähtyikin. Tuomarin kommenttina, että vauhtiin nähden pysähtyy hyvin, mutta voisi olla kunnon lukkojarrutus siltikin. Ja olen täysin samaa mieltä.

Ja koska kokeet vaativat minun tuuria, niin tällä kertaa se sattui ennen kauko-ohjausta. Ennen liikettä kehän laidalla, Islan selän takana pari koiraa alkoivat kunnolla rähisemään, josta Isla sitten otti häiriötä. Liike alkoi, ja heti kääntyessäni näin Islan ilmeestä, että se ei todella ole nousemassa istumaan. Niin siis nämä nollille, lopulta sain sen istumaan ja koiralle hyvä mieli.

Ja sitten itse pisteisiin. Kolmen kertoimella olevan liikkeen nollauksesta huolimatta saatiin se mitä lähdettiin tavoittelemaan - ykkönen! Ja mikä parasta, kaikki estehyppyä lukuunottamatta(kasin arvoinen) oli ansaittuja!

Paikalla makaaminen - 10
Seuraaminen taluttimetta - 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10
Luoksetulo - 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä - 10
Noutaminen - 10
Kauko-ohjaus - 0
Estehyppy - 9
Kokonaisvaikutelma - 10

165p. AVO1 NUO SM3

Tokosta siis pronssia kaiken lisäksi, tavoitteet koko viikonlopulle täytetty! Aika näyttää, jatketaanko me tästä suoraan voittajaan vai hankitaanko koulari. Jos pentujen takia tulee nyt pitkä tauko, niin siinä välissä ehtii tunnarit sun muut voittajan liikkeet opettaa...


Agilitypäivä koitti, ja kilpailupaikalla oli aivan erilainen tunnelma lauantaihin nähden. Musiikkia ja iloisia agilityihmisiä. Olen edelleen sitä mieltä, että toko on liian vakavaa... :)

Karsintaradalla meitä oli vain kuusi medi2-kisaajaa. Finaaliin pääsyyn vaadittiin kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen, joten pidettiin sitä meidän tavoitteena. Karsintaradalla putosi toinen rima, käänsin koiran turhan tiukasti ja olin sopivasti vieläpä sen edessä... Puomin alasmenon kontaktille tein pienen leijeröinnin, ja sen onnistumisesta onnellisena meinasin unohtaa vaihtaa puolta. Ja siitä syystä koira pyörähti ympäri esteen edessä ja saatiin sitten siitä kielto. Loppu menikin sitten hyvin, ei mitään moitittavaa.

Ja kuinka ollakaan, luokassamme vain kaksi sai tuloksen, eli me sijoituimme toisiksi karsintaradalla ja lunastimme menolipun finaaliin!

Finaalirata oli tosi mukava. Suoralinjainen ja siinä ei ollut oikeastaan haasteita meille. Ennen rataa pikasoitto kasvattajalle, joka totesi, että nyt ei mitään turhaa hifistelyä, vaan yksinkertaisella ohjauksella puhdas rata. Ja niin se olikin! Ohjaus tosi yksinkertaista, varmistelin ehkä parissa kohtaa turhan liikaa ja viidenneltä esteeltä (putki) olisin voinut kutsua koiraa aiemmin kontaktille, niin oltaisi saatu aikaa pois. Medikoirakot tekivät useita nollia, joten me sitten odoteltiin kuulutuksia. Ja oi kyllä, me oltiin alitettu ihanneaika 15,19 sekunnilla ja sijoituttiin toisiksi! Ihan mahtavaa! Etenemä oli 4,69, joka on tähän mennessä paras agilityradalta. Voittajakelpielle hävittiin vaivaisella 0,05 sekunnilla, mutta ei harmita, hopea riittää meille vallan hyvin :)


On tuo koira ihan mahtava. Ilman tokon ykköstulosta suurempia tavoitteita lähdettiin Vöyrille, ja aikalailla odotukset ylittyivät.

Kuten jo facebookissa totesin, etsin itselleni jalostus-, näyttely- ja harrastuskoiraa, ja sellaista toivoin Islasta. Melkein kaikki sanoivat minulle, että älä ota tuota pentua, siitä voi kasvaa liian iso. Mutta minä otin sen. Ja tähän päivään mennessä en ole kertaakaan katunut sitä. En edes silloin, kun kotona odotti järkyttävä kaaos pennun jäljiltä, kun kaikki lattiaa suojanneista muoveista oli revitty ja kasan keskelle kaadettu vesikuppi. Enkä silloinkaan, kun se keksi paremman käyttötarkoituksen hammasraudoille ja muutamalle koulukirjalle. Tai silloinkaan, kun se järjesti hirveän shown ja paperisodan katkaisemalla etuhampaansa.

Niin paljon olisi jäänyt kokematta ilman tätä koiraa. Ja meidän kisaura on vasta alussa!

Now I can see. You're the one.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Nikon D7000

Ensimmäinen hankinta pentuja varten: uusi kamera. Vähintäänkin hyvä tekosyy vaihtaa kohiseva runko uuteen. Muutama perusräpsy siis iltalenkiltä parin päivän takaa, pitihän sitä uutta runkoa käydä testaamassa.