tiistai 29. joulukuuta 2015

Onnistumisia ja ilonhetkiä

TAVOITTEET VUODELLE 2015


CARA
Sterilointi:
Check.

Sopivan varhaiseläkelajin löytyminen -> rally-toko?
Nope. Penkkiurheilu ja lenkkeily pysyköön virallisina lajeina.



ISLA
Kunto takaisin samaksi, mikä ennen pentuja
No aika hyvin. Vähän se on löysemmässä kunnossa edelleen, mutta lihaskunto näin muuten ok ja fyssarikäyntien tarve todella vähäinen.

Kepit täysin itsenäisiksi
Noh, ei täysin, mutta todella paljon ne ovat itsenäistyneet ja liikkeestäni Isla ei häiriinny yleensä ollenkaan.

SM-nollat ensi vuodelle kasaan näin varovaisena toiveena :)
Onnistui, ja SM-kisoissa kisattiinkin niin yksilöissä kuin joukkueradallakin. Tosi hienot ja vauhdikkaat radat molemmat, vaikka tuloksilla ei juhlittukaan!



RIIMA
Kurssipaikka tokon alkeisiin tai junnuagiin
Jep, junnuagiin päästiin, mutta itse kurssikerroista jäi useampi sitten väliin. Riima sai kuitenkin oman ryhmäpaikan elokuussa, ja siitä asti se on sitten treenaillutkin vähän kuin oikeat agilitykoirat.

Luustokuvat
Check. Eikä tuloksissakaan mitään valittamista!

Agilityn maailmaan tutustuminen -> ehkä mölleihin?
Voi kyllä, yhdet möllit loppuvuodesta! Ja agilityn maailmaan on tutustunut Riiman lisäksi myös minä aivan uusin silmin.

Muutama näyttely ilman sen suurempia tulostavoitteita
Tammikuussa pentunäyttely tuloksena PEK3 ja KP, toukokuussa Varkaudesta ja elokuussa Joensuusta EH. Tyytyväistäkin tyytyväisempi, ottaen huomioon millainen turkiton silakka tuo ainakin vielä on.




Ja mitä sitten ensi vuonna?

Voisin tavoitella Islan valioitumista, SM-kisoja, maajoukkuekarsintoja, Riiman kakkosiin nousemista ja sen sellaista. Mutta ensi vuoden tavoitteena on kyllä ihan puhtaasti terveet ja onnelliset koirat. Jos jotkut tavoitteet pitäisi nimetä, niin Caran selän mahdollinen kontrollikuvaus, Islan käännökset ja itsenäisyys esteillä kuntoon sekä Riiman juoksariprojekti loppuun niin, että päästään agilityradoillekin kisaamaan. Riimalle pitää vielä se harrastenäyttelytulos hankkia, joten kai se sitten voisi olla yksi tavoite. Mutta en halua ottaa nyt näistäkään mitään paineita. Mennään SM-kisoihin jos päästään ja kisataan Riiman kanssa sitten kun sen aika on!

Ensi vuonna muuttuvat niin opiskelu- kuin asumiskuviotkin, joten tosissaan on aika vaikea tehdä selkeitä suunnitelmia varsinkaan kesälle ja siitä eteenpäin. Jos hyvin käy, muutetaan merlejen kanssa omaan lukaaliin, pääsisin opiskelemaan haluamaani paikkaan ja jos vielä paremmin kävisi, voisi olla myös seuraavien Celebren-tiimiläisten aika. Eletään siis hetki kerrallaan ja katsotaan, missä vaiheessa mitäkin tapahtuu jos on tapahtuakseen!

Onnistumisia ja ilonhetkiä. Uusia ja vanhoja ystäviä, muuttolaatikoita, pääsykoekirjoja, unohtumattomia kokemuksia. Siinä on ensi vuoden tavoitteet tiiviissä paketissa.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kun on kiire


Ja kun ei oikeastaan ole hirveästi sanottavaa. Tai on, mutta on helppoa vaan kertoa kavereille ja sitten unohtuu blogi. Tuo kuva kertoo aika oleellisesti kaiken: Caran elämä koostuu edelleen penkkiurheilusta, Islalla on edelleen nälkä ja Riima tahtoo edelleen tehdä kaikkea vaikkei pyydetä. Tuli lunta, minä en tykännyt, Cara rakasti, Islalle kaikki on ok, Riimasta kaikki on kivaa.

Riima korkkasi kisauransa supermölleissä. Se oli kolmas, vaikka meni väärään päähän putkea. Sillä oli kaikista nopein aika, vaikka putkenpään valinta teki reitistä aika pitkän. Tällainen oli Rimpe:




Muuten ollaankin kouluttauduttu. Jennalla ja Harrilla. Ensi vuonna alkaa Islan kanssa Sarin valmennusryhmä, Riima pääsi jatkamaan Annin ryhmässä. Huomenna vietetään minun oman ryhmän pikkujouluja, aika huikea vuosi ollut minunkin ryhmäläisten kanssa.

Koska tätä blogia on nyt niin vaikeaa päivittää, niin seuratkaa vaikka instagramissa. Vaikka se ei mikään virallinen koirakäyttäjätunnus olekaan, niin taitaa se silti suurimmaksi osaksi koirajutuista koostua. Yllättäen. @vvoldenuit löytyy, jos kiinnostaa! Samalla voisin yrittää parantaa tapani tämän blogin suhteen.

Nyt vietetään sitten joulua. Isla saa varmasti tupla-annoksen ruokaa, Riima luvan suolistaa jonkin kivan lelun ja Cara leikkiä etsintäleikkiä ilman merlejen vahtia ja häirintää. Ehkä se on hyvä joulu.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Koska joskus agility on ihan kivaa


Viime viikolla kisaltiin Islan kanssa Kuopiossa. Siellä meitä tuli tapansa mukaan moikkaamaan Zelda, joka oli taas yhtä riemuissaan meidän näkemisestä kuin aina ennenkin. Aikamoinen Islan kopio siitä on kyllä kehittynyt! Zelda pääsi taas mittatikun alle: itse sain siitä 34,9 cm ja Tiia sai 34,4-34,8 cm. Aika mittatilausminiltä tuo vaikuttaisi, kun ei kertaakaan mediksi sitä saatu, mutta odotellaan vielä virallista mittausta parin kuukauden päästä!

Perjantaina käytiin Islan kanssa ACE:n uuteen halliin tutustumassa Jan Egil Eiden koulutuksen merkeissä. Oli kiva saada täysin erilaisia näkökulmia Islasta ja sen kanssa tekemisestä. Kuten kouluttaja totesi, Isla on todella kiltti ja korjailee tekemisiäni sekä tykkää työskennellä lähelläni, joka taas hidastaa sen vauhtia. Minut ja mukavuusalueeni erotettiin toisistamme, ja kotiläksynä Islalle opetetaankin toimivat takaakierto-persjätöt saksalaisten sijaan. Islalle juttu ei ole mikään helppo, se kun tykkää kiertää esteet kokonaan ympäri ilman jonkinlaista vetoa tai päällejuoksua. Mutta opetuskysymyksiä, nyt pitää vain saada Isla tekemään itse ja tulemaan hypyn yli ilman selkeää ohjausta!

Videolle sain muutamia pätkiä, harmi etten koulutuksen alusta, mutta loppupäästä kuitenkin. Ja näkyypähän ainakin yksi persjättö, jossa Isla kiersi koko esteen. Sanottiin, ettei vika varsinaisesti ollut siinäkään ohjauksessa, koska koiran pitäisi se este napata matkalta, mutta sitä ei vaan ole opetettu sille. Nyt siis yksinkertaisesti pitää vain opetella sitä, että tehdä voi vaikka olenkin selkä koiraa päin. Tässä riittääkin ihan kiitettävästi harjoiteltavaa!



Kisoista ei sen enempää kerrottavaa, kaksi ensimmäistä rataa meni sekä minun että Islan osalta vähän pelleilyksi. Isla aloitti sikailun nousemalla lähdöstä, käymällä maahan ja sen jälkeen juoksemalla esteen ohi luokseni huutamaan. Ei yhtään Islan tapaista, mutta nytpähän on tämäkin nähty! Viimeinen rata oli kokonaisuudessaan tosi kiva ja toimiva, siltä tuli kymppi lentokeinun ja yhden kiellon vuoksi. Tämä rata näkyy viimeisenä tuossa videolla. Keinusta en varsinaisesti Islaa syytä, se nimittäin oli todella kevyt ja pomppasi ilmaan jopa pienempienkin medien kanssa. Keinuun lisättiin pyynnöstä painoja, mutta eipä tuo painotus hirveästi asiaa muuttanut.

Sitten junioriosastoon.

Käytiin torstaina Islan ja Riiman kanssa vapaavuoroilemassa. Jo noissa Kuopion kisoissa Islan kepit tuntuivat vähän tahmeilta, ja niin oli nyt omalla hallillakin. Tehtiin Islan kanssa muutamia persjättötreenejä minirimoilla, pari kertaa kiersi koko estettä ja sitten alkoi kääntymään. Riiman kanssa taas tehtiin pari A-estettä ja keppijuttuja. Heitin sen yhdelle hypylle vähän turhan kovasti, jolloin koira lensikin puomille. Täyskorkealle alumiinipuomille, juoksi sen loppuun ja tuli naama loistaen esittelemään, miten hienosti se teki ihan erilaisen esteen kuin puupuomiviritelmät pihalla. Tehtiin sitten muutama puomi ja katsottiin, miten menisi täysikorkealla ja eri pinnalla ihan käskyn kanssa. Vauhti ei ollut yhtä kova, mutta juoksi loppuun asti kuten puupuomillakin eikä mitään loikkimista ollut havaittavissa.



Eilen käytiin Annin koulutuksessa, ja Islan keppitahmailun vuoksi otinkin mukaan Riiman. Ihan aluksi testattiin, oliko edellisen päivän puomikokeilut vain vahinko, ja tehtiin pari toistoa. No ei ollut. Videolla näkyy nämä kolme toistoa, ja kuten näkyy, kahdessa ensimmäisessä vielä haetaan askeleita eikä laukka ole täysin normaali, mutta kolmas ja viimeinen taas on aika super. Hienoahan tässä on se, että vaikka Riimalla meni askeleet vähän sekaisin kaksi kertaa, se kuitenkin juoksi loppuun ja osumat oli hyvät. Sen olisi ollut niin helppo vain loikata, mutta ei merkkiäkään sellaisesta!

Nyt vaan pitää pohtia, jatkaisiko treeniä tuolla täyskorkealla puomilla vai edelleen madalletulla puuversiolla. Eteneekö liian nopeasti, jos ottaa jo täysikorkean, vai onko sillä oikeastaan väliä, kun jyrkempi kulma ei näyttäisi olevan ongelma Riimalle. Toisaalta talvi tulee hyvää vauhtia, ja ulkona majaileva puuversio voi alkaa käydä liukkaaksi, vaikka sitä miten yritetään suojata. On tämäkin hankala harrastus!



Tosiaan, Riima pääsi Top Teamin ensimmäisen leirin pohjalta vedettyyn koulutukseen, sisältäen sekä ratatreenin että fysiikkatreenin. Näin ruotsalaishenkisinä ihmisinä otimme Annin kanssa tämän samalla Svenska dagenin juhlistamisena, sen kunniaksi siis videon musiikkivalinta. :D

Yllätyin aika monesti siitä, miten hienosti Riima teki. Tykkään niin paljon siitä, miten paljon se kestää toistoja ja miten äärimmäisen nopeasti se oppii. Tehtiin ihan uusia juttuja erityisesti kepeillä, ja parin harjoituksen jälkeen Riima teki kuin olisi ollut ihan tuttu juttu. Niiiiin hieno pentu! Huomionarvoista on myös se, että Riima osaa nykyään myös keinun. Eihän tässä tarvitse kuin enää pussi opettaa (niin, ja se pöytä, köh...), niin alkaisi olla kaikki esteet jollakin mallilla! Tavoitteeksi otinkin sen, että Rimpe olisi hypärikunnossa syntymäpäivänäni, ja pääsisi sen kunniaksi yhden sellaisen juoksemaan Kuopiossa. Saa nähdä!

Tuolta etelästä kuului juuri äsken myös kivoja uutisia. Igor Islantytär kisasi tänään toisissa koiratanssikisoissaan ja vaatimattomasti voitti saaden toisen kunniamaininnan! On ne Annan kanssa aika supereita!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ei värillä väliä, kunhan on pinkki


En yleensä harrasta treenipostauksia, mutta nyt kerrankin on muutaman päivän aikana tapahtunut sen verran edistystä, että pakko se on. Ihan ensimmäisenä toki täytyy mainita, että Rimpen superhieno pomppa saapui, ja tänään treenimatkalla noudettiin se testiin. Vielä ei takkia treeneissä tarvita, joten pakkasia ja pomppakelejä odotellessa!

Niin, ja heti tämän tärkeän takki-ilmoitusasian perään toinen vähintäänkin yhtä hieno juttu: minut ja Isla valittiin ensi kaudeksi Sari Vähäniityn arvokisaryhmään treenaamaan! Vihdoinkin päästään oikeasti valvovan silmän alle treenaamaan, Isla kun ei ole koskaan ollut kouluttajavetoisessa ryhmässä. Olisi ollut huippua hakea Riiman kanssa tulevien tähtien ryhmään, mutta se ei täytä valintakriteeriä kaikkien esteiden osaamisesta. Toivottavasti Rimpekin saa kevääksi hyvän treenipaikan omalla kouluttajalla, kuten nyt syksylläkin on ollut, ja siellä oppisi kaikki loputkin esteet sitten :)

Eilen Riima treenasi juoksukontakteja täydellisillä osumilla. Joka kerta osui, muutama kerta oli kun ei mennyt normaalin askelluksen mukaan ja osuma oli kontaktialueen ylä/alarajalla. Tärkeintä kuitenkin se, ettei minkäänlaista loikkimista tapahtunut, joten seuraava vaihe here we come!



Tänään puomi olikin sitten 15 cm korkeampi, oli pakko päästä testaamaan. Alussa oli vähän askeleiden hakemista, mutta loppua kohti alkoi onneksi tasoittua. Muutamia loikkia nähtiin, mikä toisaalta vähän yllätti, koska kulma ei muuttunut niin radikaalisti.

Olen käyttänyt lähinnä etupalkkaa sen helppouden vuoksi, mutta nyt kun treenin alussa suoritusvarmuus laski noiden askelsekoilujen takia, piti keksiä tilapäisesti jotain muuta. Lopputuloksena se, että pistin puomin perään putken ja palkka tuli sen jälkeen. Osumisprosentti on onneksi edelleen ihan yhtä hyvä kuin aiemminkin, joten eiköhän tämä tästä, kun muutaman kerran tällä korkeudella treenaillaan!



Sain myös tässä vaiheessa kesää laitettua omat esteet pihalle, heh. Riima oppi, että esteitä voi olla myös sivuttain, tämä hyvä. Myös Isla on päässyt tekemään pientä kaarrostenhallintatreeniä samaisella estesarjalla.



Ja vielä loppuun Rimpen eiliset treenit! Kuten fb-kansalle eilen totesin, en todellakaan käsitä, miten voin vahingossa opettaa kepit tuolla käskytyksellä. Onneksi tilanteen voi vielä korjata!

En edelleenkään luottanut sen osaavan keppejä, mutta tänään puomitreenin yhteydessä sitten tein parit kepit naksauttamalla vain ensimmäisen välin. Hyvin teki, vaikka välillä meinasi huijata viimeisen välin suhteen. Mutta on tuo kyllä taitava ja nopea kaveri, saa itse lähteä juoksulenkille jos meinaa myöhemmin perässä pysyä!

perjantai 9. lokakuuta 2015

I'm gonna be a mighty king, so enemies beware

"Well, I've never seen a king of beasts with quite so little hair" (sori, Rimpe!)



"This child is getting wildly out of wing"



Vielä tiistaina Riima teki kuutta keppiä. Sitten tehtiin kaksi kertaa ne peräkkäin. Torstaina mentiin vapaavuorolla treenaamaan samaa asiaa, ja päädyinkin yhdistämään kepit. Eikä mitään ongelmaa! Rimpe on paras.

Puomillekin kuuluu vain hyvää, joten ehkä on jo ihan realistista ajatella, että Riima pääsisi vielä ensi vuoden puolella kisaamaankin. Ennen kesää hypärille ainakin, kerta keppitreenikin näyttää sujuvan näin hyvin! Naksuttelin myös rengasta, ja aika hyvin se alkaa hoksata mistä kuuluu hypätä. A-estettä ei olla tehty vielä kertaakaan, pitäisi jaksaa sitäkin aloitella, kun se on niin nopea opettaa.

Ja loppuun vielä kivoja uutisia: Åke kävi silmäpeilissä saaden terveen paperit! Huippua :) Sydän siltä onkin jo aiemmin terveeksi kuunneltu.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Ylioppilaskokelaasta koiraihmiseksi

Jotenkin kummasti sitä pääsi blogi hiljenemään, kun koulu alkoi ja tuoreen abiturientin silmien eteen läväytettiin kalenteri kirjoituspäivämäärineen. Lukemisen olisi toki voinut aloittaa jo kesälomalla, niin aikaa olisi jäänyt muuhun kuin koulussa istumiseen ja satunnaisiin lukuyrityksiin. Mutta nyt on yhteensä neljän aineen ylioppilaskirjoitukset takana, ensi kevättä odotellessa minulla onkin taas mahdollisuus viettää aikaa agilityhallilla!

Myös Riima pääsi kokeilemaan abiturientin elämää biologian kertauskurssille!

Treenaaminen on tosiaan ollut ihan minimissä (lue: nollassa) tässä parin kuukauden aikana. Isla ei ole käynyt hallilla ollenkaan treenaamassa, Riima kävi pari kertaa juoksemassa puomin kahta lankkua. Isla kisasi syyskuussa kolme starttia, joista hankittiin kaksi nollaa. SM-nollista on siis jo kahden kisapäivän jälkeen koossa neljä kappaletta, jes!

Tiistaina käytiin sitten Riiman kanssa puomia muistuttelemassa. Ollaan tosiaan tehty kahdella alumiinipuomin lankulla aiemmin, ja nyt sitten olin liian laiska viritelmäni kasaamiseen. Pihalla on toisten juoksaritreeniä varten puupuomiviritelmä, joten päätin jatkaa sillä. Aluksi Riima vähän pohti, että mikäs tämä juttu on, kun puomi on näin pitkä ja pinta liukkaampi. Pari ensimmäistä kertaa vauhti oli hieman hitaampi, mutta kun pieni tajusi myös puupuomin olevan juoksukelpoinen, näytti suoritukset vallan päteviltä! Onni on koira, jolla ei ole alusta-arkuutta, ja pieni tassujen luistaminen tai vastaava ei vauhtia hidastanut. Super puupi!



Nyt kun on koeviikko eli lomaviikko, totesin hetken mielijohteesta haluavani koirani silmäpeiliin. Islan peili vanhenee helmikuussa, joten ajattelin viedä Riiman ja Carankin vasta vuodenvaihteessa. No mutta toisaalta, mitä sitä pitkittämään, joten päätin tänään soitella lääkärille, saisiko millaisella varoitusajalla silmäpeiliä. Kalenteri kädessä odotin varaavani aikaa ensi viikolle, mutta ensimmäinen ehdotus ajaksi olikin 15 minuutin kuluttua. Se oli ehkä vähän turhan aikaisin, joten sovimme ajan puolen tunnin päähän! Hyvää palvelua täällä Joensuussa!

Nostelin koiria pöydälle ikäjärjestyksessä. Cara pääsi ensin häkistä stressaamasta, luuli selkeästi että ollaan taas jotain pahaa tultu tekemään. Tapansa mukaan Cara tuijotti Jarin silmiin koko toimituksen ajan rapsutuksia odottaen. Puhtaat oli näkimet Caralla edelleenkin, ei ylimääräisiä ripsiä vieläkään. Kuten isäni totesikin, ei Caran näössä voi olla mitään vikaa, kun se edelleenkin bongaa telkkarista pienetkin lentävät tennispallot. Heh.

Hyvin näkyy, puput ja telkkari! t. Cara

Islan silmät olivat myös puhtaat näin 4,5 vuoden iässä, eikä silläkään ylimääräisiä ripsiä edelleenkään näkyvissä. Jännitin vähän Islan isän kaihidiagnoosin vuoksi, koska tässä vaiheessa se perinnöllinen kaihi alkaisi todennäköisesti näkyä jos on näkyäkseen. No ei onneksi ollut mitään kaihiin tai mihinkään muuhunkaan viittaavaa, huh!

Jännittävin osuus, eli porukan juniori, Riima. Jari totesi vasemmassa silmässä näkyvän pienen rihmanpätkän, joka on jäänyt sikiöajalta. Se tuskin kokonaan häviää, muttei myöskään voi mitenkään suurentua. Rihma on PHTVL-tyyppinen, mutta kuulemma todella lievä. Silmätarkkilapussa sitä ei olla merkitty epäilyksi eikä todetuksi, vaan terveen kohdalla on söhry ja jokin hieroglyfejä muistuttava maininta lisätiedoissa. Ne jotka ovat Jarin käsialaa aiemmin lukeneet, tietävät mitä kyseisillä hieroglyfimerkinnöillä tarkoitan :D Onneksi kyselin itse lisätietoja, niin ei jää mitään arvailujen varaan.

Tästä rihmasta kuulemma tuskin tulee koiranettiin mitään mainintaa, koska tämä Rimpen rihma on kuulemma niin mitätön eikä perinnöllinen. Myöskään Riimalla ei ollut ylimääräisiä ripsiä, ja sydänkin pumppasi täysin normaalisti. Riima sai ihan eläinlääkärin luvan jalostuskäyttöön, hieno pieni priima Rihma-Riima!

Myös Zelda kävi silmäpeilissä ja sydänkuuntelussa. Tälläkin puupilla sydän terve, oikeassa silmässä kaksi pientä ripseä josta lievä distichiasis. Nämä hienot tuloksethan tarkoittavat toki sitä, että nyt vihdoin uskaltaa alkaa pohtia tulevia kuvioita vuoden-parin päähän! Jee :)

Niin, ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, Islan tytär Aiko eli Igor aloitti viikko sitten koiratanssiuransa hurjan hienolla esityksellä, kunniamaininnalla ja menolipulla avoimeen luokkaan! Parhaat Anna ja Igor!


Pakko vielä lätkäistä tämä kuva. Ensimmäinen shelttipentue, jonka molemmat vanhemmat sekä kaikki pennut ovat virallisesti selkäkuvattuja. Se on minun ainoa pentueeni! Toivottavasti ei jää viimeiseksi shelttipentueeksi, jolla asiat ovat näin :)

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Caran vaikea kesä

Mitä pienelle vaivaistrikille kuuluu, mitä se tekee, onko se ollut kipeä... Joo, ei ole kyllä mennyt kovin hyvin.

Cara oli varmaan elämänsä kunnossa nivelaineiden aloittamisen jälkeisestä ajasta kesän alkuun. Se lenkkeili ja jaksoi juosta kuin normaalit koirat, selkäoireet olivat poissa ja koira muutenkin kunnossa. Tässä video Carasta kimppalenkillä kesäkuussa. Muiden silmään ehkä normaalia, mutta kaikki Caran tuntevat tietävät, ettei se juokse KOSKAAN noin varsinkaan vieraiden koirien lähettyvillä.



Kaikki tuntui alkavan sitten heinäkuun loppupuolella. Caran nuoruusvuosina karva kasvoi kesällä puuhkaksi ja putosi talvella juuri pakkasten aikana, joka sai taas koiran palelemaan. Kesän 2013 karvan saksiminen n. 2-3 cm mittaiseksi oli yksi parhaista päätöksistä Caran kohdalla, ja se tasoittikin Caran karvanlähtöajat sekä paransi pehmeän turkin laatua. Sinä kesänä Cara pudotti pohjavillansa, iho hengitti ja karva kasvoi takaisin talveksi. Koira paleli paljon normaalia vähemmän.

Iloa turkin saksimisesta riitti vielä seuraavalle kesälle, kun Cara silloinkin tajusi pohjavillansa pudottaa kesäksi. Luulin muutoksen olevan pysyvä, mutta eipä koskaan saa olettaa. Sterkkauksesta oli aikaa nelisen kuukautta, ja karva räjähti ihan hirveäksi. Turkin aiempi pehmeys palasi takaisin, mutta sen lisäksi pohjavillaa tuli lisää ja se oli aiempaa karvaa pehmeämpää. Turkki pysyi harjaamalla kunnossa, ja vaikka Caran ihoa ei taaskaan pehkon alta saanut näkymään, se jaksoi sentään lenkkeillä pidempiä kuin korttelin lenkkejä.

Pitihän sitten arvata, että tuosta jotain seuraisi. Lenkillä ollessaan Caran hamppukarva jotenkin kietoutui valjaiden pehmustetta kiinnipitävään lenkkiin, koira ulahti eikä ollut sen jälkeen pahemmin liikkunut. No, liike parani hetkellisesti, mutta selän aristaminen alkoi taas ja sen lisäksi uutena oireena Cara aloitti peitsaamisen, mitä se ei ole aiemmin tehnyt edes jumissa ollessaan. Cara ei kävellyt edes kilometrin rauhallista lenkkiä ontumatta.

Cara on käynyt nyt kaksi kertaa fyssarilla ja ensi viikolla on edessä kolmas, todennäköisesti ei viimeinen erä tähän putkeen. Iso lapalihas oli niin kipeä, että koko koira tärisi fyssarin vähänkään koskiessa kipeään alueeseen. Tuomiona revähtänyt lapa, jota on nyt siis hoideltu. Myös blokkinikaman kohdalla oli triggerpisteitä, mutta toisen kerran jälkeen ne saatiin jo aika hyvin kuntoon. Myös lantio oli jumissa, mutta nivelten kohdalta koira ei onneksi aristanut. Ensimmäisen fyssarikerran jälkeen Cara meni vain entistä kipeämmäksi, toisen kerran jälkeen liike alkoi selkeästi puhdistua ja peitsaus vähentyä. Toivottavasti tämä nyt lähtisi tästä parempaan suuntaan.

En tiedä, mitä tuolle turkille oikein voisi tehdä. Mahakarvat on ajeltu noin sentin mittaiseksi, turkkia kammataan auki parhaillaan päivittäin, se on pesty ja yritetty kaikin mahdollisin keinoin irrottaa pohjavillaa, mutta ei. Mietin jo ajelua uudestaan, vaikka se ei nättiä olisikaan, mutta toisen fyssarikerran jälkeen koira alkoi onneksi liikkua edes vähän paremmin. Olen yrittänyt ohentaa karvaa lavan kohdalta, erityisesti valjaiden pistolukon alueelta, mutta pelottaa silti, että sama toistuu. Kaulapanta ei ole Caran kohdalla vaihtoehto muuten kuin irtipitolenkeillä, joita sen kanssa voi tehdä äärimmäisen harvoin. Valjaiden käyttö on vähentänyt selkäjumeja, kun paino jakautuu tasaisemmin eikä koira vedä itseään vinoksi.

Niin, että sellaista tänne kuuluu. Onni on terve koira, onneksi niitä on kaksi, tällainen aiheuttaa vaan niin hirveästi huolta ja murhetta. Niin hieno pieni koira, mutta samalla niin sairas.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rakas juoksukontaktipäiväkirja

Yksipuolista bloggausta, mutta aivan sama, näitä on kiva sitten katsella ja lukea jälkeen päin!

Tänään oli Rimpen kolmas lankkutreeni ja koko treeni taas löytyy videolta. Kahdessa osassa, ensimmäinen pätkä sisälsi 16 toistoa ja toinen siitä noin puolen tunnin kuluttua 12 toistoa. Olen onnistunut reväyttämään heittokäden jollain tavalla, joten pystyin heittämään vain heikosti alakautta ja lopputuloksen näkee videolla. Onneksi ei sentään ihan hirveitä katastrofiheittoja.

Koska tykkään laskemisesta ja prosenteista muutenkin, laskin onnistumisprosenttimme. Ensimmäisessä osassa 88% osui ja kaksi suoritusta eli 12% ovat kysymysmerkkejä, joten listaan ne osumattomien joukkoon. Osumista 43% eli kuusi kappaletta oli sellaisia kuin niiden haluan olevan, eli neljän tassun kosketuksia. Toisessa osassa 100% osui, ja osumista 25% eli kolme kappaletta oli hyviä. Yhteenlaskettuna 7% ei osumaa, 93% osumia, kaikista suorituksista yhteensä 32% oli sellaisia kuin pitäisi.

Suurin osa suorituksista siis on osumia, mutta matkaa hyvään suoritusvarmuuteen vielä on. Muutaman kerran Riima näkyi loikkaavan juoksemisen sijaan, kunhan ei ala muodostua tavaksi niin hyvä. Pitää kuitenkin ottaa huomioon nuo huonot heitot, jotka varmasti vaikuttavat prosentteihin suuntaan tai toiseen. Ainakin nuo loikkaukset johtui liian korkeasta heitosta. Putken kautta oli huomattavasti helpompaa, kun ehdin heittää ajoissa, mutta ehkä silti otan ensi kerralla apuheittäjän mukaan, jos tämä käsi on vielä kipeä!

tiistai 11. elokuuta 2015

"Sä jaksat siis lähtee siihe "harrastamme puomia" -joukkoon"

Näin totesi Petra. Olisin tässä ajassa opettanut tuolle toimivat pysäytyskontaktit, mutta pakkohan tätä nyt on kokeilla!

Tänään Riima treenasi toista kertaa lankulla, pitäisi yrittää päästä useammin kuin kerran viikossa hallille. Käydään varmaankin huomenna tekemässä toinen lyhyt treeni.

Mitä tänään sitten opittiin? Riima oppi, että lankkua tosiaan juostaan suoraan eikä välillä käydä maassa. Minä opettelin heittämään lelua ja ymmärtämään, että koira juoksee sen lankun oikeasti nopeasti, enkä ehdi ihailemaan juoksua ennen lelun heittämistä. Kokonaisuudessaan hyvä treeni, videomateriaalia oli noin kahdeksan minuuttia kolmessa osassa, joten ihan ok mittainen lankkutreeni. Videolla pätkittynä tämä kahdeksanminuuttinen. Jatkoa odotellessa!

Niin, ja tänään Riima pujotteli ensimmäistä kertaa elämässään neljä keppiä. Kaksi keppiparia siis! Olen onnistunut jossakin. Riima teki treeneissä myös ensimmäistä kertaa rengasta, ei kyseenalaistanut ollenkaan koko hommaa ja teki kuin olisi muka tiennyt jutusta etukäteen. Loppuaika tehtiin pientä, ehkä seitsemän esteen ratapätkää ensimmäistä kertaa 25 cm rimoilla. Inga problem, hyvä Rimpe!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Fifeilyä


Riima ja Zelda kävivät esittelemässä toinen karvatonta olemustaan ja toinen ajeltua takamustaan rodun alkuperämaasta olevalle tuomarille, Kevin Youngille. Yritin epätoivoisesti saada tihkusateen aiheuttamaa efektiä Riiman turkkiin, mutta melko tuloksetta. Vähän siitä sain karvaisemman näköisen, mutta kalju mikä kalju!

Molemmat tytöt käyttäytyivät tosi hyvin. Riimalla oli yksilöarvostelussa tosi kuuma, joka takasi laiskojen liikkeiden lisäksi sen, ettei se kehittänyt omia puupi-bileitään kuten tapanansa on! Käytös oli siis hillittyä, kuin kokeneemmallakin kehäkonkarilla. Rimpe ei ole menetetty tapaus!

Mitä mieltä sitten itse olin arvosteluista? Itse arvosanoihin pitää olla tyytyväinen, Riima on ainakin tässä kehitysvaiheessa EH:n koira omasta mielestänikin. Arvosteluissa taas tuntuu, että mr. Young on sekoittanut puupit keskenään pariin otteeseen. En ihan käsitä, miksi kevytluustoinen Riima oli hyvä, mutta oikeasti vahva Zelda taas kaipaisi lisää luustoa. Samoin en sanoisi Zeldan väriä hyväksi, vaikka luulenkin tuomarin tarkoittaneen sitä, että se todennäköisesti vielä puhdistuu, mutta Riiman täysin puhtaasta sinisestä ei ole mitään mainintaa. Oli kuitenkin kiva saada pidemmät kuin kahden lauseen arvostelut! Tuomari myös arvioi koiria pitkään, eli niitä ei vain läpijuoksutettu kehässä. Arvostan, lisää tällaisia.


Celebren Moodie 
"Bitch of good size and substance. Would prefer her head to have more wedge shape. Good reach of neck and good topline. Enough front and rear angulations. Moving weak on front pasterns and would like more strenght on hindquarters in movement. Presented in excellent condition." 

JUN EH


Celebren Appledore 
"Feminine bitch of good size and shape. Would prefer more bone. Pleasing head and expression. Using her ears well. Nice shape when standing. Has good colour and coat for age. Would like her to have more strenght on hindquarters when moving." 

JUN EH


Mistä tietää, että agilityihmiset ovat päässeet koiranäyttelyyn? No siitä, että Berran kojun näkeminen saa leuan loksahtamaan nilkkoihin asti. Sisäinen koiranäyttelyshoppailijani heräsi, mutta päädyin kotiin pelkkien hirvipuruluuvarastojen täydennyksen sekä Nutrolin Nivelen ja turkkiöljyn kanssa. Zelda sen sijaan kotiutui kaiken maailman fleecehihnojen ja verkkopallo-karva-bungee-sairaansiistien lelujen kanssa, josta Riima oli tosi kateellinen. Niin, ja Zelda sai myös oman näyttelykansion, jonka saan kuulemma mukaan, kun sitä itse kehässä käytän. Mielelläni tuon näköistä koiraa kehissä kierrätänkin, aloitan heti joulukuussa! :D

On nämä näyttelyt rankka harrastus. En kyllä jaksaisi joka kuukausi, mutta näin satunnaisesti oikein piristävää!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Projekti etenee

Riima sai tosiaan luvan siirtyä puomin lankkutreeniin viime viikolla. Käytiin tänään tutustumassa ajatukseen lankusta, ja Riimasta ajatus oli todella hämmentävä. Miksei sitä muka voisi suorittaa niin, että ensin siivekkeiden välistä sisään, sitten hyppy tasaiselle maalle juoksemaan ja pujahdetaan portista sisään? Miksei lelu lennä sinne? Taattua Rimpe-logiikkaa.

Ongelma poistui, kun nostin lankkua hieman maasta. Välillä se kuitenkin saattoi hypätä kesken alas, joten tein pari kertaa etupalkalla ja Riima koki valaistuksen. Tätähän voi juosta! No, saatiin hyvä määrä oikeita suorituksia, eli projekti alkaa ihan lupaavasti. Jatkossa pitää saada heitettyä lelu jo siinä vaiheessa kun koira menee lankulle eikä noin myöhään, mutta nyt sitä ei vielä uskalla tehdä, Riima kun lähtee liikkeen mukaan todella herkästi. Uskoisin, että tämä alkaa toimia paremmin heti, kun liitän tuohon toisen lankun kaveriksi ja se aidosti hoksaa tämän juoksujutun.

Ensimmäiseksi treeniksi ihan ookoo, parannettavaa on, mutta kyllä se tästä! Kunhan Riima oppii juoksemaan suoraan lankkua pitkin, kaikki tähänastiset ongelmat poistuu. Tilaa uusille, heh.



Riiman puomipelleilyjen lisäksi Isla sai treenata A:lta kääntymistä ja keppejä. Onnistumisprosentti 100, ei paha laisinkaan. Pistin videolle myös Riiman eilisen keinutreenin, kun ensimmäistä kertaa menimme uuden ryhmän kanssa treenaamaan. Riima on pienestä pitäen paukutellut keinua, ja eilen sitten muutaman päähänjuoksun jälkeen kokeiltiin ihan kokonaisia keinuja. Keinu on toki vielä täysin madallettuna. Ryhmäkaveritkin ihmettelivät, miten Riima ei ollenkaan säiky pamausta ja keinun liikettä, vaan koitti jatkuvasti hyppiä sille pamauksen aikaansaamiseksi. Kas tällainen on hyvä ja helppo harrastussheltti! Kunhan matala keinu saa vauhtia lisää, voi sitäkin alkaa vähitellen nostaa.

Kisakuntoon syksyksi 2016 ja silleen!

maanantai 3. elokuuta 2015

Koska täydellistä ei ole olemassakaan


Kasa lausuntoja tuli. Suurimpana yllätyksenä se, että Riiman, Aikon ja Åken VA-lausunnot puuttuivat. Riimalla oli otettuna erillinen kuva kaularangasta, mutta se ei jostain syystä koskaan päätynyt liitolle asti. Asiaa selviteltyäni sain lähetettyä eläinlääkäriltä unohtuneen kuvan liitolle, ja lausunto tuli tosi nopeasti perästä. Myös Aiko sai puuttuvan lausuntonsa tänään, sillä Kennelliiton puolella ei oltu varmoja, haluttiinko VA-lausuntoa vai ei. Huippua palvelua!

Valehtelisin, jos väittäisin ettei Riiman lausunto harmita, kun kuvannut eläinlääkäri katsoi sitä kuitenkin tarkasti ja sanoi, ettei näe LTV:tä. Aikon omistaja Anna totesi, että tämä on se Riiman ainoa vika, koska täydellistä ei ole ja Riima oli tähän mennessä pentueen ainoa paperilla "täydellinen" pentu. Kysyin toki vielä Anu Lappalaiselta lisätietoja ja mielipidettä jalostusasioihin, vaikka tiedossahan on yleisesti, että LTV1 on lievä muutos. Hän sanoi, että Riiman muutos on erittäin lievä, ja zoomasikin alueen röntgenkuvasta. Kyllä, rako on paljon pienempi kuin missään näkemistäni LTV1-kuvista. Samana päivänä kuvatun sheltin LTV1-selkään verrattuna Riiman rako on ainakin kolme kertaa pienempi. Anu Lappalainen myös kielsi minua olemasta hätäinen, ei vaikuta mitenkään koiran elämään ja harrastuksiin. Hänen mukaansa ei myöskään kannata jättää astuttamatta, vaikken löytäisi selkäkuvattua urosta. Samaa sanoi Zeldasta, jolla viimeinen kylkiluupari sittenkin on olemassa, mutta se on todella vajaakehittynyt ja todennäköisesti osittain rustoa.

Ehkä saan tosiaan huokaista helpotuksesta ja todeta, että jos näin minimaaliset valuviat ovat ensimmäisen pentueeni suurin vika, saan olla tähän pentueeseen todella tyytyväinen. Olen kasvattajana niinkin onnekkaassa asemassa, että tähän mennessä jokainen kasvattini (vaikkakin vain yhdestä pentueesta) on virallisesti selkäkuvattu. Ilman selkäkuvia näkyisi pelkkä priimarivistö lonkkia, kyynäriä ja polvia, mutta kyllä minä silti enemmän arvostan priimarivistöä, jonka seassa on kaksi kertaa numero 1 selkälausuntojen kohdalla. Nämä selkäkuvaukset ovat kuitenkin muodostuneet itselleni niin tärkeiksi Caran tapauksen jälkeen.



Palasimme myös Islan kanssa agilitytauolta viikko sitten! Heti eilen käytiin kotikisoissa muistuttelemassa mitä se kisaaminen oikein on, ja hyvin tuntui Silpe muistavan. Mitä nyt kaarratti tosi paljon, mutta oli onneksi muuten hanskassa tosi hyvin. Tekaistiin heti näin kisakauden alkajaisiksi tuplanolla, eipähän tarvitse yrittää tehtailla sitä enää keväällä! Agilityradalta kolmas sija ja hypärin superkaarratusten johdosta kuudes sija. Ja kyllä, pikkasen ärsyttää tuo agiradan sijoitus: Hävittiin serti 0,05 sekuntilla, sillä kerrankin serti olisi täällä pikkukisoissakin siirtynyt kakkoselle. Ja joo, sen olisi saanut helposti esim. ennen toista mutkaputkea tapahtuneesta piiitkästä kaarroksesta. Argh, minun tuuria. Mutta nopeesti kyllä mentiin, kun jäätiin noin vähän kärjestä ja nopeitakin koirakoita jäi taakse! Ehkä se tästä. (oikeasti vain halusin nopeasti pois tuolta kaatosateesta ja kipitin sen mukaisesti, heh)


Riiman kontaktiprojekti on edennyt Todella Hitaasti. Olen ollut tuhottoman laiska, koska pelkän juoksemisen opettaminen on aika tylsää. Lähetin videon Riiman kotiläksystä Kuopion koutsillemme Harrille, ja saatiin lupa siirtyä lankulle. Jes! Kuukausihan me ollaan vain tätä juoksemista tehty :D

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Celebren bilesheltit

Menin katsomaan, olisiko selkiä lausuttu, mutta jotain muuta pisti silmään! En tosin tiedä, miksi FCI:n logiikalla Narwain = Narwals mutta Celebren ei Celebras, kun ensimmäinen ei tarkoita samaa ja toinen on tismalleen sama verbi. Mutta ei haittaa ollenkaan! Nimi liitetään islanderien nimien eteen pian :)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

The judgement day

Minun pienet rauhoituksen jälkeen ♥
Kuvan otti Liisa, vaikka vesileima toista väittääkin!
Perjantaina oli tuomiopäivä. Se päivä määräsi puupien harrastusten jatkumisen ja aloittamisen sekä oli merkittävä osa tämän pentueen jatkosuunnitelmia jalostuksen kannalta. Kuvaavana lääkärinä toimi Martina Cittova-Kontu. Oli ihan tajuttoman upeaa saada jokainen kasvattini luustokuviin tänne Joensuuhun! Ja mikä vielä upeampaa, jokaiselta kasvatiltani kuvattiin myös selkä virallisesti. Arvostan, paljon.

Jännittävä päivä alkoi jo torstaina, kun Zelda-puupi tuli yökylään torstaina. Yökyläily sujui muuten vallan mainiosti, mutta puupi herätti suurta paheksuntaa niin minun kuin merlejenkin keskuudessa, kun se päätti aloittaa herätyksen viiden aikaan pussailukierroksella. Tiukan kainaloon ottamisen jälkeen se jaksoi vielä pitkään heilutella häntäänsä, kunnes ymmärsi, että aamu ei tule tähän taloon yhtä aikaisin kuin omassa kotona. Noh, Zelda takasi ainakin huonosti nukutun yön vain kolmen tunnin unella, joten lähtökohdat joukkotarkkipäivään olivat luonnollisesti kohdallaan!

Olin klinikalla puoli kahdestatoista puoli kuuteen, kuusi tuntia. Se oli pitkä aika. Isla ja Riima olivat ensimmäiset kuvattavat, sillä ne oli tarkoitus vielä rokottaa saman päivän aikana, ja herääminen ennen sitä olisi toki suotavaa. Koirat pistettiin unille, ja ennen kuin ehdin suuremmin jännittää sainkin paljon tekemistä. Kirjoitin listan joukkariimme osallistuvista koirista, niiden tiedoista ja otettavista kuvista sekä tulostin suostumuslappuja ja täyttelin Riiman ja Zeldan polvitarkkilaput muiden tutkittavien juttujen lähtiessä onnekseni sähköisinä.

Siinä lappuja täytellessäni oli Islan röntgenkuvaus valmiina. Enkä edes ehtinyt jännittää! Islalta otettiin viralliset selkäkuvat, joista yksi selällään ja siitä kuvasta on lonkat nähtävissä. Lonkat olivat edelleen priimaa, eli en ole onnistunut rikkomaan koiraani agilityvuosilla. Silpen nivelet on kestävää laatua! Selkälausuntoa luonnollisesti odottelemme vielä Kennelliitolta, mutta eläinlääkäri ei nähnyt kuvissa mitään välimuotoiseen lanne-ristinikamaan tai spondyloosiin viittaavaa. Sydänäänet kuulostivat myös normaaleilta. Tässä Islan selkäkuvat:






Seuraavana Riima. Polvet 0/0, röntgenkuvissakaan ei ihmeempiä näkynyt. Kennelliitto oli ihan sairaan nopea, ja on lausunut lonkka- ja kyynärkuvat jo tänään maanantaina: A/A ja 0/0. Riimalta kuvattiin myös kintereet, ja urat niissä näkyi selkeästi. Kuvissa on calcaneuksen skyline, hieno nimi keksitty kinnerkuvalle! Selkälausuntoa odottelemme vielä mutta hyvältä näytti, epävirallisesti normaalit sydänäänet. Silmäpeiliin ja viralliseen sydänkuunteluun menemme sitten syksyllä :) Riiman kuvia, s'il vous plaît:








Loput puupit tiivistettynä: Banjon, Zeldan, Aikon, Åken ja Fitzin polvet 0/0, lonkat A/A ja kyynärät 0/0, epävirallisesti terveet sydämet. Banjon ja Zeldan kintereet kuvattiin myös, urat olivat selkeät niissäkin. Selkäkuvat odottavat näilläkin virallista lausuntoa, alustavasti lähtivät kaikilla priimana paitsi Zeldalla, jolla näyttäisi puuttuvan viimeinen kylkiluupari. Zeldan rintaranka, lanneranka ja ristiluu näyttävät muuten normaaleilta. Odotelkaamme kuitenkin Lappalaisen mielipidettä, niin saadaan varmuus asiaan! Eihän näistä selkälausunnoista lopulta tiedä ennen virallista lausuntoa.

Fitz puoliksi unenpöpperössä, mutta seisomiskuvaa kuitenkin!

Ennen kuvia mittailin jokaisen hallilta lainatulla virallisella mitalla. Mittatikku kertoi, että Riima olisi 37 cm, Banjo 38 cm, Zelda 36 cm, Aiko 41,5 cm, Åke 40,5 cm ja Fitz 39 cm. Hyvän kokoisia puupeja. Puupit saivat myös kiitoksena luustokuvausaktiivisuudesta uudet kaulapannat, tällaiset! Omistajansa valitsivat kuosit, joten tuli kyllä ihan niiden tyyliset pannat.


Luustokuvien jälkeen siirryimme kaupan kautta grillaamaan Liisan, Annan ja Lauran kanssa. Loput eivät ehtineet mukaan, mutta ei se mitään! En vieläkään tiedä miksi, mutta jostakin syystä kasvatinomistajat olivat päätyneet lahjomaan minua, ja kesken grillauksen sainkin maailman söpöimmän lahjan kaikkien puupien omistajilta. En kestä, varsinkaan tuota haukipehmoa, jonka suurien ja pyöreiden silmien epäilen olevan jokin vihjaus :') Kiitos vaan teille, ootte aika suloisia! Kunnon salapoliisityötä, kun oli hankittu kasvattajan lempikarkkeja ja Islan suosikkeja eli dentastixeja :D


Että sellasta. Selkälausuntoja odotellessa, mutta virallinen harrastuslupa jokaiselle puupille on myönnetty! Parasta. Riimakin pääsee nyt opettelemaan muita agilityesteitä kuin putkia ja 10 cm hyppyjä. Tavoitteena ois päästä vuoden kuluttua hypäreille kisaamaan, ja ensi vuoden lopulla agiradoillekin. Ehkä tavoite on ihan realistinen, saa nähdä!

Rivistö on siis tällä hetkellä 6x A/A 0/0 0/0. Jatkoa odotellessa!

Cara sekä Caran merlelauma Aiko, Banjo, Luna, Zelda, Riima ja Isla
Karvaton kuikelo Rimpula 1v
Aiko Igoroff 1v
Sir Bjankton Antonio 1v
Luna ja Cara

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Protoktisti ja kumppanit 1v


Mitenhän tämän nyt aloittaisi. Että ikimuistoinen vuosi ja silleen? Se on niin lievä ilmaisu tälle, että pitää keksiä jotain muuta.

Koko pentue on ollut sellainen kokemus ettei toista. No tietysti, ensimmäinen oma pentue, kaikki ilot, pettymykset ja vastuu. Kaikki näistä on ihan supertärkeitä mulle, mutta tämä teksti on omistettu tuolle yhdelle ruipelolle, Riimalle.

En tiedä miten tässä kävi näin. Menin vain nukkumaan, ja herätessäni Riima oli tunkeutunut elämääni lähtemättömällä tavalla. Olin katsellut pentua ihan muualta, eikä minulle todellakaan pitänyt jäädä islanderia. Tuo pieni Protoktisti, alkueliöni, Riima päätti ihan itse jäädä kotiin. Minulla kehittyi siihen alusta asti ihan erilainen suhde kuin muihin pentuihin. Kaikki tärkeitä, kaikki ihania, mutta kunhan tuolle yhdelle ei ikinä tapahtuisi mitään pahaa. Ei ainakaan tuolle. Se oli jokin selittämätön tunne, mutta siitä pienestä räyhänhengestä tuli vain jotain niin tärkeää minulle.

Riima oli alusta asti jotain erityistä. Sen "minäminäminä"-asenne ei voinut jäädä huomaamatta, sen pentutesti korosti sen harrastusominaisuuksia ja tuota hulluutta, mikä sen pyöreissä silmissä edelleen paistaa. Muiden saadessa helppoa koulutettavuutta pentutestistä, mikä oli Riiman, pienen shelttipennun arvio? Ei ehkä mikään normaalin sheltin arvio palveluskoirille suunnatusta testiversiosta. Se osui rajamaille, joten tässä siitä yhdistelmä:
"Koira on dominoiva ja voidaan provosoida puremaan, hyväksyy ihmisen johtajaksi. Vaatii johdonmukaista, oikeaa käsittelyä aikuisessa kodissa. Sopeutuu uusiin tilanteisiin, usein vilkas, ulospäin suuntautunut, hyvä työkoira. Voi olla joissain tilanteissa liian aktiivinen. Hyvä tottelevaisuuspotentiaali."
Kun päätin jonkun jäävän kotiin, yritin oikeiden kasvattajien lailla pohtia, mikä pennuista olisi se parhain. Kysyin jopa fiksumpien mielipidettä, kun ulkonäköseikoista puhutaan. Lähes poikkeuksetta liputettiin Zeldan puolesta. Näin totesi sitten Islan isän omistaja Kristina, kun näitä kahta narttua hänelle vertailin: "Musta jotenkin tuntuu, että sä haluat pitää sen toisen...? ;)" No mutta kun... Ja silloin sen tajusin. Jonkun muun vaan piti se sanoa, että ei mulla oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja.


Toisin kuin moni muu olisi tehnyt, kotiin jäi se hullu ruipelo. Karvaton, hullusilmäinen dumbokorva. Huolimatta sen pikkuvirheistä. Eikä se edes ollut se trikki tuontinarttu! Sen nimeksi tuli Riima, vaikka niinkään ei pitänyt tapahtua. Näköjään ihan periaatteen vuoksi vaihdan jo aikoja sitten päätetyn nimen. Ehkä se on sen oikean pennun merkki mulle, heh?

En arvannut, että Riimasta kuoriutuisi tällainen koira mikä se nyt on. Se ei varmaan ikinä kasva aikuiseksi, mutta "vaikea ja dominoiva pentu"-tuomion saamisesta huolimatta siitä on tullut ihan tajuttoman helppo koira, eikä sitä ole edes koulutettu tuollaiseksi. Ihan itse pellossa kasvanut tällaiseksi. Ei ihan voita Islaa helppoudessaan, koska se ei varmaan olisi edes mahdollista, mutta silti. Pentupärinöistä päästyään Riima on ollut sisätiloissa huomaamaton, todella oppivainen ja motivoitunut. Ei mikään dominoiva, vaikea ja todella terävä, mitä vähän ennalta pelkäsin. Olen oppinut luottamaan Riimaan kuin Islaan, voin mennä sen kanssa mihin tahansa ja lähettää jonnekin toisen ihmisen kanssa pelkäämättä seurauksia. Riima on ollut useita kertoja vaalikoirana toripäivystyksen vetonaulana ilman minkäänlaista ääniherkkyyttä ja arkuutta, vaikka melua ja ihmisvilinää riitti. Se viihdyttää muita kiepeillään ihan missä tahansa ja milloin tahansa! Ja mikä parasta, se on agilitykoirana ihan lupaava, näpsäkkä tapaus. Se tykkää tehdä kaikkea yhdessä. Ihan kaikkea.

Kiitos Riima tästä vuodesta. Kiitos Speedcrossieni nauhojen tuunaamisesta, porukoiden maton ilmastoinnista huolehtimisesta, aidon elämänilon opettamisesta. Parkour-hetkistä, pehmolelun tunkemisesta naamalleni, kieppisarjoista, ihanasta innosta kaikkea kohtaan. Olet tosi hieno koira, juuri tällaisena kuin oot. Sanon tämän varmaan ensimmäistä kertaa ääneen.

Sä et pelkää tarttuu hetkeen
Vedät mut sun maailmaan

Vaikken tahtoisi
Viet mut mukaasi

Hei ruipelo, se on kohtalo
Me kuulutaan yhteen



Onnea Riima, Banjo, Zelda, Aiko, Åke ja Fitz, maailman hienoimmat puupit! Monta puupipuupi-kutsuhuutoa juhlapäiväänne, nähdään ensi viikolla ♥ Niin, ja kiitos myös Liisalle, Valtterille, Lauralle, Henrille, Annalle, Erikalle ja Riitalle. Olette parhaat ihmiset juuri teidän koirille!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sirkuskoulussa

Tai sitten ihan vain agilitytreeneissä Savon puolella.

Olen tehnyt Riiman kanssa tosi vähän agilityjuttuja. Laskeskelin huvikseni, että se on tehnyt jotain esteisiin liittyvää alle 20 kertaa. Ja pentu on kolmen viikon päästä vuoden. Ei voi siis ainakaan syyttää liikatreenaamisesta, kun pennulle on lähinnä sheipattu takaakiertoja ja opetettu ajattelemaan omilla aivoilla! Vaan eilen kyllä huomasin, että se on kannattanut ja pohjatyöni on ollut riittävän hyvä.

Sain ostettua Pro Perron treenivuoron ja nappasin mukaan ryhmässäni treenaavan Suvin tiistain valmennusryhmätreeniin. Extrahauskan jutusta teki, kun maanantaina kuulin huhua Åken treenaamisesta seuraavassa ryhmässä. Siispä yllätysvisiitti kasvatin treeneihin, yllätykseni taisi onnistua! :D

Riiman kanssa ollaan tehty valsseja, persjättöjä ja backlapia. Siinäpä meidän ohjauskuviovarasto. Harrin treenin aikana tuli todistettua, että tuo pentu pystyy ihan helposti saamaan taitolistaansa myös sylkkärin, poispäinkäännön, japanilaisen ja pakkovalssin noin kymmenen minuutin aikana. Riima tulee ihan tajuttoman hyvin ohjauksiin, eli pohjatreeni on ollut vähäistä mutta tarpeeksi laadukasta! Kerrankin voin sanoa, että hyvä minä!

Valitin myös jo alussa, että ohjaan Riimaa kuin jotain kääpiökoiraa. Ettei se olevinaan näkisi ohjauksiani tai muutakaan, vaikka tiedän sen olevan ihan omaa kuvitelmaani. Harhakuvitelmani on syntynyt puhtaasti kokoerosta Islaan, sillä onhan tuollaista pikkukoiraa ihan erilaista ohjata. Kehitettiin siis ratapätkille sellaisia ratkaisuja, etten vetäisi puupia nenästä joka paikkaan vaan pysyisin suorassa ja ihmismäisessä asennossa, jolloin oma liikkumiseni olisi tehokasta. Näin minusta voisi kuulemma saada aikaan nopean ja fyysisesti hyvän ohjaajan, hah!

 

Yksi suurimmista treeniin lähdön syistä oli Riiman kontaktien opetus. Pitkän, hyvin pitkän pohdinnan jälkeen päädyin juoksukontakteihin. Kun ne opettaa alusta asti hyvin, ne ovat vaan niin paljon toimivammat kuin pysäytykset. Riima kävi siis kontaktikoulunsa oppitunnin numero yksi, ja kotiläksyjäkin saatiin. Harri kuvasi hidastuskameralla Riiman laukkaa puomin mittaiselta suoralta. Kiitolaukka näytti muuten hyvältä, mutta pää pitäisi saada alemmaksi. Pomppiva pinkki kong-vinkulelu ei ehkä ollut paras tähän treeniin, joten sekin voi olla osasyyllinen.

Alamme siis treenaamaan pelkkää juoksemista pallon perään, ja videoin sitten sitä siihen asti, että olen tyytyväinen ja pääsemme siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Projektista on siis tulossa pitkä, mutta toivottavasti sitäkin onnistuneempi. Ja eihän meidän tarvitse päästä vielä vuoteenkaan kisaamaan, joten mikä kiire!

Jäin tosiaan vielä omien treenien jälkeen Åkea katsomaan. Erika jännitti Åken kokoa agilityn kannalta ja pelkäsi maksituomiota. Pelko kasvavan shelttiuroksen kohdalla on kyllä aina aiheellinen, koska eihän näistä shelteistä ja niiden kasvusta voi ikinä tietää... Totesin maksikoon jo omalla silmällä mahdottomaksi, mutta mielenrauhan saamiseksi löysimme virallisen mitan. Pistin mitan 43 senttiin, ja siinä jäi kyllä sen verran kasvuvaraa niin lihaksille kuin itse säkäkorkeudessakin ettei mitään hätää. Säkäkorkeudeltaan sain Åkerssonista 39,5-40 cm korkean ja lapojen kärjestä eli agilitymitaltaan n. 41-41,5 cm, eli aika täydellisen kokoinenhan se on. Harmi, etten tajunnut Riimaa mittailla ihan oikealla mitalla!

Pidemmittä puheitta, tässä puupien sirkuskouluvideo eiliseltä. Aika hienoja ovat molemmat, innolla jatkoa odotellessa! Kunhan vielä lihaksisto kehittyy aikuisen koiran tasolle, niin taitaa aika nopeita kavereita tulla molemmista.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ihan näin tiedoksi

Kotisivut (mustavalkoista.net) ovat olleet pari kuukautta päivittämättä, ja ihan syystä: cPanel ei anna kirjautua sisään eikä palveluntarjoaja vastaa lukuisiin viesteihin lainkaan. Täten koko sivut saattavat kaatua neljän kuukauden kuluttua, ellei palveluntarjoaja herää ja tee asialle jotain.

Tässä siis vastaus muutamien pohdintoihin tulosten ja näyttelyarvostelujen puutteesta. Pentujen kuvia sekä tulevat aikuismitat päivittyvät gallerian puolelle. Toivon, että sivut saadaan vielä toimintaan, ja ellei muu auta niin uudet tulee vuoden lopussa! Niin, ja siinä tapauksessa hyviä palveluntarjoajia saa ehdottaa.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hypittiin, himmailtiin ja kadottiin näkyvistä

Lapselle unohtui koodata ruskeat posket...
Viikonlopun kuvia päivittyy galleriaan!

Meidän ensimmäiset SM-kisat ovat siis menneet. Itsehän en ole edes turistina käynyt arvokisoissa, joten hienointa luonnollisesti oli kokea ne maailman parhaan Islan kanssa. Ouluun matkattiin Siilakin ja Bjanktonin kanssa jo torstaina, ja se päivä vietettiin sheltti-ihmisten keskellä uusiin koiriin ja ihmisiin tutustuen. Illalla (pitkälle venyneen illan takia oikeastaan yöllä...) suuntasimme majapaikkaamme Oulunsaloon, jossa Isla onkin useamman kerran vieraillut ja nyt Banjokin pääsi isäänsä tutustumaan.

Perjantaina olin itse vain kisaturistina ja otin tehtäväkseni tuttujen koirien sekä shelttien kuvaamisen. Hirveä määrä niitä kuvia tulikin, vain osan jaksoi käsitellä! Kisapaikka oli mukava ja hyvin järjestelty, pohjan totesin hyväksi jo perjantaina. 


Lauantaina sitten päästiin tositoimiin PoKSin medijoukkueen ankkureina. Joukkueella oli kaksi nollaa ja yksi 10,jotain, eli tulos oli varma ja Islalla vain mahdollisuus parantaa sitä. 

Rata oli kiva, ja kontaktivitonen saatiin aikaiseksi. Jostain syystä Isla tuli alastulon vain yhdellä laukka-askeleella, mitä se ei aiemmin ole harrastanut. Kerta se on ensimmäinenkin, ja toki se tehdään SM-kisoissa! Puomin ja keinun alastulot taas himmailtiin, joten niitä pitää alkaa työstämään. Mutta aivan sama, rata oli muuten tosi hieno ja nopea: etenemän laskin vähän päälle 4,5 ja jäätiin alle sekunti oikeasti nopeiden koirien ajoista. Tajuttoman hienoa! Isla paransi siis joukkueemme tulosta, ja lopulta päädyimmekin sijalle 11. Ei saa yhtään ajatella nyt sitä, että ilman kontaktivirhettä oltaisi oltu pronssilla...

© Laura Pitkänen

Sunnuntain karsintarata oli sitten Jan Egil Eiden suunnittelema hyppyrata. Olin varautunut pahempaankin, vaikka esteeltä 14 eteenpäin ohjaus tuotti päänvaivaa. Päätin ottaa siinä pari riskiä, mutta muualla niitä ei tarvinnut, koska rata oli aika perus ohjaamista vaan. Joo, tämä oli minun päätelmäni, mutta Islahan luonnollisesti päätti toisin!
Isla on aina ollut vähän liiankin hyppyhakuinen koira ja olen tiedostanut sen ohjausvalinnoissani. No, en todellakaan tiennyt sen olevan niin hyppyhakuinen, että numeron 10 jälkeen se hakisi hypyn keppien sijaan! Ei käynyt edes mielessäkään. No, siihen hyllytettiin ja mahdollisuudet finaaliin menivät siinä, mutta se ei yhtään haitannut. Nimittäin rata oli tosi sujuva ja Isla ei yhtään kysellyt lopun ohjauksiani! Viimeiseen putkeen lähettäessä pysäytin itse liikkeen, joten siitä ei jaksa edes välittää, mutta kokonaisuutena rata on varmaan yksi meidän parhaista kisaradoista ikinä. Ei pitkiä kaarroksia ja hyvät linjat esteille ilman ylimääräisiä pyörimisiä. Jes!


Kokonaisuudessaan siis erittäin onnistunut reissu, ensi vuonna uudestaan! Kisapaikan lelutarjonta meinasi sekoittaa pienen Islan pään, mutta päädyimme pelkän häkin karva-alustan sekä kotikatsomon sponsoroimien Fitdog-jauheiden ostoon. Onneksi Riima ei ollut mukana, se ainakin olisi vaatinut ihanaa Ke-hua itselleen :D

Isla jää nyt ansaitulle agilitytauolle. Vietetään kesä lenkkeillen ja ehkä muutamia kontaktitreenejä tehden, seuraavat kisat suunnitteilla sitten elokuun alkuun. Riima pääsee ensi viikolla Pro Perrolle valmennusryhmätreeniin ensimmäistä kertaa, ja sieltä lähdetään hakemaan vinkkejä juoksukontaktien opetukseen. Tämä tuleekin olemaan pienen ensimmäinen agivalkka, jännittävää!

© Elsi Pulli

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Puupeja

Käytiin eilen Lauran ja Zeldan kanssa fyssarilla, kun Isla oli SM-kisoihin tarkistelun tarpeessa ja Zeldan selkä jumissa. Islassa ei ollut mitään kummempia, pieniä kireyksiä vaan, ja Zeldankin selkäjumit aukesi helposti. Otettiin samalla reissulla uudet kuvat puupeista. Riiman mittasin taas siihen suunnilleen 37 cm ja Zelda on samoja kokoja silmämääräisesti arvioituna.

SM-reissulle lähdetään ylihuomenna, ja tarkoitus oli Islan lisäksi ottaa mukaan Riima ja Banjo, Iinan luona kun majoitutaan ja hänelle voisi puupeja samalla esitellä. No, Riima sitten fiksuna tyttönä aloitti ensimmäisen juoksunsa tänään. TÄNÄÄN. Ei sitten yhtään parempaa aikaa keksinyt? Olisi esim. viikolla venyttänyt. Matkaan lähtee siis Islan lisäksi pelkkä Banjo, ja Riima jää kotiin Caraa riemastuttamaan. Cara olisi ansainnut kaivatun hermolomansa, mutta jospa se kestää...

Sivupalkkiin on myös ilmestynyt ihan uusi tapahtuma: joukkotarkki. Siinä myös näkyy hurja määrä nimikirjaimia perässä, nimittäin 24.7. on jokaisen Islanderin tuomiopäivä. Koko porukalta tutkitaan lonkat, kyynärät, selkä ja polvet sekä muutamilta otetaan röntgenkuvat kintereistä näiden lisäksi. Tarkoituksena olisi myös kuvauttaa Islan selkä virallisesti samalla kertaa. Epävirallinen lausuntohan siitä on jo olemassa, mutta sama katsoa, miltä luusto näyttää nyt muutamien agilityvuosien jälkeen. Joka tapauksessa päivästä on tulossa minun hermoja raastava jännitysnäytelmä, sitä odottaessa siis!