tiistai 19. huhtikuuta 2016

Isolla kirkolla


Pakkasin torstaina puolet omaisuudestani (no okei, en ihan) Volvooni ja ajelin Helsinkiin majoituspalvelu Keskitaloon. Jossakin mielenhäiriössäni olin ilmoittanut Islan lisäksi myös Riiman agilitykisoihin, ajatuksena tutustua täysin vieraaseen kisaympäristöön ja uusiin esteisiin.

Islan kanssa kisattiin lauantaina Ojangossa. Olen ollut vähän turhautunut, kun täällä päin kisaa alle 20 koirakkoa melkein poikkeuksetta, eikä Islan vauhti riitä niiden muutaman tykin ohitse. Yli 30 koirakon kisoja ei ole, ja turhauttava juttuhan on se, että Isla on lukuisia kertoja sijoittunut toiseksi tai kolmanneksi eikä serti siirry. Lähdettiin etelään SM-nollia noutamaan, samalla kuitenkin pieni toivonkipinä isommista kisoista ja samalla paremmasta todennäköisyydestä sertiin. Ja TADAA:


Tehtiin ekalla radalla nolla. Isla kaatui putkessa, kuului räminää ja esteen suorittaminen kesti oudon kauan, mutta koira tuli normaalina ulos, joten rataa jatkettiin. Ajattelin kuitenkin sen riittävän vain jollekin tosi kaukaiselle sijalle, koska rata ei maailman nopein ollut kaikkien kalastelujen ja putkiryminöiden kanssa. Kuitenkin huomasin ajan kaikesta huolimatta riittäneen sijalle neljä. Pikaisen googlettelun jälkeen totesimme kärkikolmikon koostuvan agilityvalioista, joka tiesi sertiä Islalle! Parasta! Muilla radoilla Islalla menikin pärinämoodi päälle, ja se juoksi "muutamia" ylimääräisiä putkia ja porsasteli päälle yhden puomin. No, annettakoon tämän kerran anteeksi.

Sunnuntaina kisailtiin sitten Rimpen kanssa, ihan ekaa kertaa vieraassa paikoissa ja vierailla esteillä. Mittaustulos oli odotetusti medi, Sari Mikkilä mittasi siitä noin 35,5 cm ja pisti Riiman kiertoon. Kisojen jälkeen pyysin Anne Viitaselta toisen mittauksen, ja hän sai Riimasta 36 cm tai vähän alle. Nyt mulla on sitten virallisesti ääripäämedit, toinen puolisen senttiä yli ja toinen alle rajan! :D

Ensimmäinen rata olikin pelkkää hakemista: Keppejä ei tunnistettu, pussi oli täysin outo, kontakteista nyt puhumattakaan. Kiinnitin huomiota myös siihen, ettei Riima ollut yhtään normaali pärisevä itsensä. Se ei oikein irronnut normaaliin tapaansa ja oli normaalia salamavauhtiaan selkeästi hitaampi, mutta mentiin sitten vielä hypärille testaamaan. Kaarratusta ja keppihämmennystä lukuunottamatta sieltä nolla ja samalla Riiman ensimmäinen LUVA. Hypärin etemenä oli päälle 4,5, joka on noinkin suoraviivaisella radalla hidas Riimaksi. Illalla sitten selvisi syy oudolle käytökselle: Raukan maha oli sekaisin, ja varmaan koski mahaan kisojenkin aikana. Ihmekös kun ei palautusjuomatkaan maistuneet normaaliin tapaan. Toivottavasti ei ole mitään tarttuvaa tautia, Riima kun ei kovin usein ripulilla ole.

Agilitykuulumisiin on hyvä lopetus se, että myös Zelda aloitti kisauransa viikonloppuna. Hakivat hypäriltä voiton vitosella, mutta mikä hienointa, Zelda myös mitattiin virallisesti miniksi! Kiertoon meni odotetusti, mutta toivottavasti seuraavakin tuomari on samaa mieltä kokoluokasta.


Muuten vietettiinkin etelän reissu sitten kasvatteja moikkaillen ja muuten vain aikaa viettäen. Kävin seuraamassa Aikon ja Banjon agilitytreenejä. Testattiin myös, miten koirat reagoivat ohjaajan vaihtamiseen: Anna sai puikkoihinsa Islan ja Riiman, minä taas juoksin Aikon ja Banjon kanssa lyhyttä ratapätkää. Riima pääsi ennen treenejä kokeilemaan ensimmäistä kertaa vierasta puomia, vähän omaa puomiamme jyrkempää versiota. Alkuhämmennyksen jälkeen se teki pari superhienoa toistoa, tuollaisen varmuuden kun sille vielä joskus saisikin!

Myös Fitz tuli moikkaamaan meitä agilityhallille, ja pääsi luonnollisesti poseeraamaan kameralle. Tässäpä siis uudet kuvat lapsosista:

Riima
Banjo
Aiko
Fitz
Mitä sitten jatkosuunnitelmaksi? Islalle pitää hankkia vielä kaksi SM-nollaa yksilöihin, joukkueessa kisaamme muutenkin. Riima kisannee seuraavan kerran seuramme omissa kisoissa ja testaillaan sitten ihan kotikentällä kontaktien toimimista. Seuraava projekti lienee kuitenkin serti- ja luvakakkujen leipominen merlejen treeniryhmille, niitä kun odotellaan jo kovasti!