perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lomalla viimeinkin


Kuten ehkä voi päätellä, me lomaillaan nyt. Oikeasti olen ehtinyt tässä välissä tehdä kahta kesätyötä ja viikon päästä aloitan vielä kolmannen, joten tämä pieni loma tekee ihan hyvää. Siispä helpointa vain listata tärkeimmät asiat:

1. Fitz kävi näyttelyssä ja haki ERI:n. Hieno Fitz!

2. Agilityn SM-kisat olivat, noh, vesijuoksua, mutta silti oikein kivat. Hyllytettiin radat, mutta oli kyllä hurjan hyvää tekemistä. Ei ne tulokset, vaan se asenne! Palauttavana treeninä juostiin sitten valmennusryhmämme väliset möllintapaiset, jotka Isla voitti. Riimakin sai jopa kympin, eli mentiin ihan samaa rataa kuitenkin.

3. Zeldasta tuli virallisesti mini, äänin 2-1! Rajatapausten kanssa saa aina vähän jännittää, mutta onneksi tämä ratkesi parhaalla mahdollisella tavalla. Kokoahan sillä on noin 34,8 cm, eli oikein hyvä mini.

4. Sain opiskelupaikan yliopistosta, ja nyt yksi haave on taas lähempänä toteutumista.

5. Igor Islantytär kävi harrastusnäyttelytulostaan hakemassa, ja saikin EH:n. Aika loistavasti kaljulta suurhauelta, parasta!

Ensi viikolla sitten tapahtuu taas jotain, kun lähdetään Kuopioon properroilemaan Rimpen synttäreiden kunniaksi. Isla on juoksutauolla, mutta pääsee kyllä tuolle treenireissulle mukaan kunhan ei lahnaile. Se on ollut juoksun takia vähän laiska näin arjessa, mutta luulen vahvasti, että esteiden näkeminen kadottaa kaiken laiskuuden noin sekunnin tuhannesosassa.

Ennen koulun alkamista olisi tarkoitus vähän treenailla, kisata ainakin yhdet kisat molempien kanssa sekä nähdä kavereita ja kasvatteja. Kesäsuunnitelma kuulostaa varsin loistavalta.